tag:blogger.com,1999:blog-52758875475069082512024-03-13T15:29:31.477+02:00MoskovamielentilaTIE HELVETTIIN ON KIVETTY HYVIN AIKEINAnonymoushttp://www.blogger.com/profile/10847197995512354566noreply@blogger.comBlogger27125tag:blogger.com,1999:blog-5275887547506908251.post-89664718737440300842014-04-06T13:08:00.002+03:002014-04-06T20:26:26.879+03:00Liikkumisen ilosta ja tuskastaNo onhan tuo liikkuminen lähtenyt nyt taas kunnolla käyntiin. Lopputalven pikkumiehen sairastelut keskeyttivät hommaa taas, mutta nyt homma tuntuu rullaavan.<br />
<br />
Koska ajasta on nykyisin pulaa, päätin keskittyä ainakin aluksi vain suosikkitunteihini suosiolla. Jooga ja vastaavat ovat varmasti sopivampia nykyiseen elämäntilanteeseen, mutta päädyin lopulta siihen, että mieluumin säännöllisesti suosikkitunneilla kuin epäsäännöllisesti joogassa ja kuntosalilla. Otin siis itseä niskasta kiinni ja aloitin taas bodypumpin (jota en pirruuttaankaan kirjoita capseilla, koska se näyttää vain niin karmealta). Olin lykännyt aloittamista, koska muistin turhan kirkkaasti miltä tuntui aikoinaan aloittaa kyseisellä tunnilla käyminen. Epäilin olevani näin pitkän tauon jälkeen jälleen liikuntakyvytön monta päivää ja ei se vain pienen lapsen äitinä oikein käy päinsä. Lopulta kuitenkaan en jaksanut enää lykkäillä asiaa. Kerran se vain kirpaisee ja bodypump aina ennen auttoi pitämään liikkumisrytmin viikossa järkevänä.<br />
<br />
Kirpaisihan se, vaikka kuinka tiputin painot pieniksi ja yritin ottaa varovaisesti. Neljä päivää olin kipeänkankea ja harkitsin jo vakavissani suihkussa pissaamisen olevan ihan hyvä vaihtoehto kun jalat eivät antaneet periksi. Onneksi on mies joka avusti emännän kuosittamisessa taas kokoon. Ja kerran se tosiaan vain kirpaisee, seuraavan tunnin jälkeen lihakset olivat vain tutun väsyneet.<br />
<br />
Mutta ah mikä energia ja fiilis tulikin jo ekan kerran jälkeen. Homma ei ollutkaan niin tuskaista kuin olin mielessäni manannut ja biisitkin tuntuivat lyhyemmiltä kuin muistin. Hyvin siellä tällainen rapakuntoinenkin pärjää. Painotkin ovat lähteneet nousuun nyt kun osaa säännöstellä jaksamistaan tunnilla ja keskittyä tekemiseen. Entiset ongelmathan ovat edelleen paikalla ja niiden kanssa pitäisi jaksaa tehdä töitä.<br />
<br />
En tiedä mikä siinä on, että selkäliikkeisiin tulee aina minulle tunnin isoimmat painot. Onko se se kaivajan epämuodostunut kroppa josta moinen johtuu. Reisiliikkeissähän ne nimittäin isoimmat pitäisi olla ja minähän olen hannannut ikuisuuden pikkiriikkisissä painoissa. Valehtelematta vietin aikoinaan kuukausia lämmittelypainojen parissa. Nyt reidet ottivat jopa selkäpainot kiinni yhden tunnin ajaksi, mutta suuruudenhulluus seuraavalla tunnilla johdatti kokeilemaan sitten vielä isompia selkäpainoja... Ehkä sitä pitäisi vain suosiolla vähän aikaa pysyä siinä kympin painossa ja keskittyä kyykkäämään alemmas. Ja sama homma selän kanssa. Minä kun olen aina siitä peilistä niin kaukana, etten näe useinkaan liikkeeni muotoa hyvin, mutta epäilen että painojen lisääntyessä se on alkanut hajota. Eipä siinä muutenkaan varmaan ole ollut juhlimista, mutta en minä paikkoja halua rikki painojen lisääntymisen kustannuksella.<br />
<br />
Rintalihaksissa ongelma tuntuu olevan päinvastainen. Niin sanotut sopivat painot tuntuvat vain menevän enemmän hartioihin kuin rintalihaksiin. Vasta omasta mielestäni liian raskaat painot tuntuvat selkeästi rintalihaksissa ja jättävät olat rauhaan. Koska rintapainojen pitäisi olla jossain järkevässä suhteessa selkäpainoihin, olen alkanut aprikoimaan, että olen joko ihan vino ihminen tai sitten jostain syystä hannailen rintapainojen kanssa ja enemmänkin menisi. Rintapainot minulla kun ovat puolet selkäpainoista.<br />
<br />
Loppujen liikkeiden kanssa ei tunnu olevan hirveän suuria eksistentiaalisia kriisejä. Ojentajat ja hauikset ovat ihan nappikauppatasoa, joten niissä menen suosiolla pienillä painoilla, mutta ainakin liikkeet menevät ihan oikeisiin osoitteisiin. Molemmat kun tuppaavat polttelemaan liikkeiden aikana siellä missä pitääkin. Olkalihakset ovat ihan puhdasta tuskaa. En käsitä miten ihmisillä voi olla niissä niin isot painot. Mitä he oikein tekevät päivät pitkät? Ripustavat verhoja vai? Minä hullu menin vielä yrittämään viime kerralla ohjaajan yllytyksestä ihan oikeaa punnerrusasentoa, polvet irti maasta. Josko se yksi tai puolikas edes menisi. Joo en tiedä yläkropasta olisiko jaksanut, mutta kun alavatsaan sattui! Älytöntä. Tyhmä leikkaushaava.<br />
<br />
Askelkyykyt kremppaavat jonkin verran. Suuruudenhulluus reisibiisin aikana kostautuu yleensä ja oma tasapaino nyt on aina ollut mitä on. Löystyneet nivelsiteet reisiluiden päiden kohdalla johtavat myös välistä siihen, että taaimmaista jalkaa joutuu kiertämään oudosti. Mutta kaiken kaikkiaan en enää ole turvallani ja oikeat lihakset kipeytyvät joten ainakin minä annan itselleni jalan kierron anteeksi. Ohjaajista en tiedä.<br />
<br />
Vatsat menee siinä miten menee. Välillä pitää varoa alavatsaa ja välillä löystyneitä lonkkia.<br />
<br />
Ja hops, ollaankin venyttelyissä. Koko tunti meni ohi silmänräpäyksessä.<br />
<br />
Tuossapa se onni ja vika onkin. Bodypump menee meikällä ohi niin nopeassa flowssa, että jos suunnittelin palauttelevaa tahi kevyttä treeniä niin se menee yleensä ihan läskiksi. Tai tässä tapauksessa soveliainta olisi varmaan sanoa, että se menee yleensä ihan reisille. Koska lämmittelypainojahan on ihan turha laskea, ne on niin pienet. Reisibiisissä iskee suuruudenhulluus kun takaraivossa kukkuu, että tässä nyt pitäs olla tunnin isoimmat painot. Alotan näillä ja tiputan sitten tauon aikana painoja, mietin mielessäni. Mutta sitten se biisi vilahtaakin ohi ennenkuin ehtii edes miettiä painojen vaihtamista. Rintapainoissa on turha huilia kun ne on aina sujuneet ihan hyvin, ja sitä paitsi reidethän ne siinä vaiheessa ovat väsyneet. Hyyyyvin ehtii alakroppa huilia rintalihaskappaleen aikana. Sitten tuleekin selkä ja siinähän on ihan turha ruveta huiliin kun on suosikkitreeni. Hups onkin jo ojentajien aika ja siinähän ei tartte huilia kun on niin pienet painot ja pienet lihakset. Oho hauikset. No siinä ei tartte leppuutella kun ne on vaan hauikset jotka rasittuvat. Ja mitä hittoa on jo askelkyykkyjen aika?! Munhan piti ottaa kevyesti ja tää tunti on melkeen ohi? Mitä taas tapahtu?<br />
<br />
Sitten ollaan taas ihan poikki. Ja nälkänen. Ja epämääräisen tyytyväinen, vaikka omat painot ovat edelleen ylivoimaisesti kaikkein pienimmät koko salista.<br />
<br />
Enpä minä voi kehua, että ulkonäön muutosten tähden kävisin liikkumassa. Ikänä en ole itsessäni havainnut mitään ihmeempää muutosta (tosin puolet liikuntaurastani oon ollu raskaana). Mutta mieli siinä kohenee, fiilis paranee ja kehon kestävyys on havaittavasti parantunut. Muistan vieläkin ekan sisäpyöräilykerran jolloin vintti pimeni tunnin jälkeen. Nyt sisäpyöräily on pumpin lisäksi suosikkejani. Tykkään painattaa ilman että tarvitsee muistaa koreografioita tai herrenjee, erottaa vasenta oikeasta. Sisäpyöräilyssä ei tartte ees pelätä, että törmää kehenkään.<br />
<br />
Bodybalance on kompromissi kehonhuollon ja tekemisen kanssa. Siellä on sen verran rivakka tahti, että mielenkiinto jaksaa pysyä yllä, mutta se tasapainottaa mukavasti bodypumpia ja sisäpyöräilyä. Vielä kun siellä ehtisi käydä.<br />
<br />
Ja ai niin, havainto. Joskus kuvittelin, että kun kunto paranee niin liikkuminen muuttuu helpoksi. Vähän niin kuin silloin rapakuntoisena kun juoksi 10 metriä helposti ja 50 metriä tuskissaan. Niin kyllähän kunnon parantuessa se helppouden määrä kasvaa, vai mitä? Ehkäpä. Itse olen vain havainnut, että alku pysyy helppona, mutta <i>sietokyky </i>sitä tuskavaihetta kohtaan kasvaa. Ei se alkuhelppouden määrä. Ikäänkuin nytkin se ekat 10 metriä olisivat helppoja, mutta sen jälkeen jaksaakin pinnistää 50 metrin sijasta 5 kilometriä.<br />
<br />
Toisaalta joku voisi pitää tätä aika masentavana ajatuksena, mutta itse olen havainnut että luottamus omaan kehoon ja jaksamiseen on kasvanut juuri sietokyvyn lisääntymisen myötä. Tuntuu että jokaisella tunnilla sitä löytää itsestä uutta tuntematonta maata, uusia tuntemattomia voimavaroja. Että sitä jaksaakin paljon enemmän kuin ennen kuvitteli, että keho pystyykin vaikka mihin. Ennen sitä ajatteli hien tullessa pintaan, että no niin, tässä tää nyt oli. Nyt sitä tietää hien pukatessa pinnalle ja lihasten poltellessa, että nyt tämä vasta alkaa, kyllä täällä vielä piisaa voimaa.<br />
<br />
En tarkoita, että täytyy rikkirepiä keho, en missään nimessä. Tarkoitan vain, että se "ei tunnu missään"-alue ei niinkään ole kasvanut, mutta se "nyt tuntuu, mutta jaksan silti"-alue onkin käsittämättömän paljon suurempi kuin tiesin. Ja se kasvaa aina vain. Jostain syystä se tuo enemmän itseluottamusta ja iloa liikkumisesta kuin se ennen kaipaamani "ei tunnu missään"-tila jonka luulin olevan liikunnan määränpää. Hm. Kaikkea sitä.Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/10847197995512354566noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-5275887547506908251.post-38314901791113745052014-04-06T12:20:00.001+03:002014-04-06T12:20:22.986+03:00PelostaTämä blogi on yksi iso keskeneräinen blogi. Vähän ollut päivitystaukoa, mutta onpa ollut vilkas lopputalvikin.<br />
<br />
Pikkuinen sairasteli lopputalvesta. Kyllä sitä huomasi kuinka tärkeää äidinmaito on vauvalle. Melkein heti kun pikkumies kieltäytyi luonnollisesta ravinnostaan niin rupesi tulemaan ihottumaa ja oksennustautia ja ties mitä. Ja sepä johtaakin minut kirjoittamaan yhdestä asiasta mistä on hyvin hankala puhua, kirjoittaa tai edes ajatella.<br />
<br />
Ennen lasta ei kunnolla ymmärtänyt mitä on aidosti pelätä toisen puolesta. Välillä pahin mahdollinen on vilahtanut mielessä, kuten silloin kun mies soitti ja kertoi joutuneensa auto-onnettomuuteen. Mutta nykyinen pelko pahimmasta on ollut hiljaa läsnä alusta asti. Alussa pelkää keskenmenoa. Sitten kohtukuolemaa. Sitten, että leikkauksessa menee jotain pieleen. Sitten kätkytkuolemaa. Eikä niitä pelkää yhtäkkiä esille purskahtelevalla tavalla niin kuin ennen lasta. Se pelko toisen puolesta on aina läsnä, vähäeleisellä, vaimealla tavalla. Se pelko, että jotain sattuu on niin perustavanlaatuinen osa elämää, että sitä ei katso, ei ajattele. Se on aina läsnä, verhon takana. Välillä verhon taa täytyy kurkistaa. Ottaa selvää kuinka lasten elvytys toimii, ihan varalta. Mutta muuten se on poissa silmistä, olan takana. Mutta ei koskaan enää kokonaan poissa.<br />
<br />
Olen epävarma elinkö täysin ennen pientä miestä. Silloinen elämä tuntuu muutamia viime vuosia lukuunottamatta niin tasaiselta. Nyt päivät ovat täynnä iloa ja aurinkoa, tai mittaamatonta huolta. Vanhat murheet tuntuvat nyt niin vähäpätöisiltä. Luultavasti monista uusista vanhemmista tuntuu samalta. Väittävät ettei toisen kanssa huolehdi niin paljon. En tiedä.<br />
<br />
Kun pikkukeisari syö kiinteää ruokaa on se yksi maailman suurimmista huveista. Voi niitä ilmeitä uusien ruokien parissa, sitä onnistumisen iloa kun itse osaa laittaa ruokaa lusikkaan ja viedä sen suuhun. Ruokailu on Suuri Kokemus. Toisaalta siinä miettii, että jos tuo ruokapala jumittuu toisen kurkkuun niin saanko sen tarvittaessa pois. Siinä sosesotkussa ollaan kyllä lähellä elämän ydintä. Jotain alkukantaista siinä on. Ja inhimillistä. Ruokailu ja juominen on ihmiselle puhe-elinten vuoksi paljon vaarallisempaa kuin muille eläimille.<br />
<br />
Hyvää ja pahaa, valoa ja varjoa. Suurta kirkkautta ja syvää yötä entisen puolihämärässä eletyn elämän sijaan.Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/10847197995512354566noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5275887547506908251.post-73408643421241362652014-01-28T14:17:00.002+02:002014-01-28T14:36:08.409+02:00Eteenpäin!Kaikkea sitä sattuu ja tapahtuu parin kuukauden sisällä. Vauvarintamalla puolivuotiaasta vauvasta on muututtu kahdeksankuiseksi pikkupojaksi. Kaikki kahdeksan etuhammasta ovat tulleet pikkuitkeskelyiden kera, joten todella toivon että nyt on edessä luvatut helpot viikot ennenkuin poski-ja kulmahampaat alkavat ilmoittaa tulostaan. Koskapa tosin mikään menee suunnitellusti vauvojen kanssa?<br />
<br />
Joululomakin oli aivan erilainen kuin kuvittelin. Aatto meni mukavasti, mutta välipäivät menivätkin sitten OYS:in lastenklinikalla. Epäilty allergiaihottuma todettiin lääkärin auktoriteetilla märkäruveksi ja atopiaksi (joka ilmeisesti mystisesti leimahti päivälleen samaan aikaan märkäruven kanssa). On vaikea kuvailla noita osastopäiviä. Toisaalta se on kenelle tahansa vanhemmalle osa arkea, lapset sairastuvat silloin tällöin ja helpolla päästiin kun ei ihoinfektiota kummempaa ollut. Tämän sortin infektio ei vielä lapsiakaan kuulema haittaa yhtään kun muita oireita ei ole kuin tulehtunut iho. Pikkuveikka olikin osastolla reipas oma itsensä.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://2.bp.blogspot.com/-Zjvtr9gvPSs/UuejZd2ZEFI/AAAAAAAAAd0/uOWyUrQZ4rI/s1600/1526169_10152077855685902_575896689_n.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="http://2.bp.blogspot.com/-Zjvtr9gvPSs/UuejZd2ZEFI/AAAAAAAAAd0/uOWyUrQZ4rI/s1600/1526169_10152077855685902_575896689_n.jpg" height="300" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ei tunnu missään!</td></tr>
</tbody></table>
Toisaalta taas sydänhän siinä meinaa rutistua äidiltä kun katselee omaa täydellistä lastansa ihottuman kiusaamana antibioottitiputuksessa. Ei meillä kuitenkaan oltu vielä aiemmin ehditty edes vaippaihottumasta tai flunssasta kärsiä. Pikkumies ei kuitenkaan osastolla ollut moksiskaan ja viihtyi uusien lelujen parissa. Yötkin nukkui taju kankaalla eikä vaivautunut edes silmiään avaamaan kun yöhoitaja kävi laittamassa uuden annoksen antibioottia. Minä tietenkään en onnistunut nukkumaan yhtään silmällistä. Onneksi pitkä yön jälkeen mies tuli pikapikaa luoksemme ja valmistauduin jättämään pikkumiehen seuraavaksi yöksi isänsä hoitoon, että saisin itse nukuttua edes yhden yön (kaksi unetonta oli jo takana). Masentavasti hoitajat olivat kuitenkin huolissaan siitä, että<i> kuinka minä uskalsin toiseksi yöksi jättää pikkuisen isänsä hoitoon</i>. Meidän logiikallahan vuorottelimme yöt kun kerran vain toinen sai jäädä yöksi osastolle. Tämä logiikka ei ilmeisesti toiminut hoitajien mielestä, vaan ilmeisesti rikoimme jotain kirjoittamatonta sääntöä. Aamulla miestä oli kytätty silmä kovana vauvanhoidossa ja saarnattu vauvan ruokavaliosta (koska 12 ruoka-ainesta siinä vaiheessa kun kiinteitä oltiin syöty vajaa kahdeksan viikkoa ei missään nimessä ollut tarpeeksi). Minulle soseista ei sanottu halaistua sanaa eikä vaipanvaihtamiseni kiinnostanut yhtään ketään. Eipä siinä että tässä olisi mitään uutta. Synnytyspäivästä asti mieheni on ollut vauva-asioissa hoitohenkilöille, ja valitettavan usein myös muille, ilmaa. Minä kyllä olen pikkumiehen luotettu hoivaaja ja kaiken tiedon tonava, mutta kukaan ei tunnu odottavan että mieheni on tässä täysin tasaveroinen. Käsittämätöntä. Vain imetysasioissa voin väittää olevani se yksi ja ainoa, mutta kaikessa muussa mieheni on yhtä osaava ja tietäväinen kuin minäkin. Surettaa joskus kun noin rakastava ja osaava hoivaaja ohitetaan automaattisesti kun kysymys on pikkumiehen hyvinvoinnista.<br />
<br />
Mutta päättyihän tarina onnellisesti kuitenkin ja pääsimme kotia uuden vuoden aattona. Milläpä sitä muulla on väliä. Rasvoilla olemme nyt saaneet opetella lotraamaan entistä enemmän. Pikkumies ei tosin valita, vaan selkeästi rakastaa jokapäiväistä kylpyään ja iho tuntuu pysyvän kunnossa. Vaippaihottumasta ei näy jälkeäkään vieläkään. Ihan sama kuinka punainen selkä, tai kasvot ovat, takapuoli on aina täydellisessä kunnossa. Mystistä.<br />
<br />
Rutiineihin emme ole kuitenkaan ehtineet kangistua, pikkuinen pitää siitä kyllä huolen. Kuukauden kontillaan ihmettelyn ja peruuttamisen jälkeen eteenpäin menemisen salaisuus aukeni kuin yhtäkkiä, joten nyt olemme saaneet muutaman viikon juoksennella pikkukaverin perässä ympäri asuntoa. Käsittämätöntä kuinka nopeita vauvat voivat olla. Konttaaminen ja istuskelu eivät myöskään tyydyttäneet kamun voimailun haluja, vaan jo parissa päivää polviseisontaa ryhdyttiin harrastamaan. Mieluiten jotain kohtuullisen vaarallista vasten. Rullaavat työtuolit vetävät puoleensa kuin magneetti. Yhtään ei helpota nähdä haparoivia yrityksiä seisomaannousussakaan, kun maailma näyttäytyy äidin silmiin nyt pelkkinä terävinä kulmina ja kovina reunoina. Mies hankki pikkumiehellä pehmokypärän suojaksi. Nauroin ajatukselle ensin, enkä uskonut minikeisarin pitävän moista päässään sekuntia pidempää, mutta niinpä vain kaveri ei näytä välittävän siitä pätkääkään päässä. Joten täällä konttaillaan nyt välistä turbaani päässä.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://1.bp.blogspot.com/-5zPbIxByCc4/UuejX93Ap9I/AAAAAAAAAds/IV0S8bgNTzk/s1600/1504020_10152058503675902_788522265_n.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="http://1.bp.blogspot.com/-5zPbIxByCc4/UuejX93Ap9I/AAAAAAAAAds/IV0S8bgNTzk/s1600/1504020_10152058503675902_788522265_n.jpg" height="300" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ja syödään herraskaisesti pöydässä</td></tr>
</tbody></table>
Tarve viihdyttää on tietenkin nyt laskenut kun pieni löytää itse huvituksensa konttaillessaan. Sen on nyt korvannut silmälläpidon tarve. Kotiaskareet hoituvat nyt tietenkin aika helposti kun imuroidessa toinen seuraa perässä silmä kovana. Astioiden laittoa ei tosin sitten auta yhtään koneeseen kipuava vauva.<br />
<br />
Jokeltelu on muuttunut ja tavut ovat nyt meidän korville tutumpia. Vanhat isä, äiti ja hei tulevat nyt varmasti oikeisiin osotteisiin, mutta uusia sanoja emme ole huomanneet. On hellyttävää kun miehen poissaollessa vauva käy kurkkimassa ympäri asuntoa kuiskaillen samalla isiä. Tiedän, että silloin on ikävä isää, koska tavallisesti konttailessa vain pärryytetään huulia. Muutoin kyllä jutellaan ja paljon, mutta valitettavasti emme vieläkään ole oppineet vauvakieltä kovin hyvin. Selvästi kuitenkin jotain tärkeää käännytään välillä sanomaan ennenkuin konttaamismatka jatkuu.<br />
<br />
Unirytmi on pysynyt yhtä leppoisan mukava kuin ennenkin. Parantumista on oikeastaan tapahtunut. Nyt simahdetaan kylvyn ja iltapuuron jälkeen isän syliin joka ilta jo kahdeksan, yhdeksän maissa ja yleensä nukutaan sikeästi aamuysiin asti. Ei enää iltamyöhään kukkumista.<br />
<br />
Uusia haasteita on tietenkin tulossa lisääntyneen liikkumisen lisäksi. Pottaa pitäisi alkaa hankkimaan ja kiinteiden ruokapalojen esittely alkaisi olla ajankohtaista, lusikkaa nimittäin järsitään siihen malliin. Uskomatonta miten nopeasti nämä kasvavat. Tuttipullokaan ei tunnu enää kelpaavan niin kuin ennen, nokkamukia sen sijaan on mukava itsekseen käytellä. Mihin minun pienen pieni vauva katosi? Koot 74 alkavat vaihtua jo kokoon 80.<br />
<br />
Vastapainoksi lämmittäähän se mieltä kun pienet kädet kietoutuvat kaulan ympäri ja korvaan kuuluu pieni kuiskaus "äiti".<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-CZNIOjMBGLE/UuejWPBWUlI/AAAAAAAAAdk/zVlwzgtGLz8/s1600/1511243_10152058503190902_1735976990_n.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://3.bp.blogspot.com/-CZNIOjMBGLE/UuejWPBWUlI/AAAAAAAAAdk/zVlwzgtGLz8/s1600/1511243_10152058503190902_1735976990_n.jpg" height="300" width="400" /></a></div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/10847197995512354566noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-5275887547506908251.post-17919011014140099292013-12-26T13:33:00.000+02:002014-01-28T14:47:55.351+02:00Vuoden 2013 äänetKoska nykyisin ei ehdi/jaksa/huvita katsoa yhtään mitään, saati kuunnella mitään oman mukavuusalueen ulkopuolelta on vuoden 2013 tapahtumat aika lailla pyyhältäneet ohi. Tältä varmaan vanhemmista kuuluukin tuntua. Pihalla kuin heinäseiväs viimeisimmistä villityksistä. Tosin on sitä vähän omaakin luonnetta mukana kun kaikelle uudelle nyrpistellään aina nenää. Joten kokosin itselleni viime hetken listan soitetuimmista kappaleista, että pääsisin minäkin kelkkaan. Näin vuoden viimeisellä viikolla. Tässäpä teillekin jotka samassa jamassa elelette. Lista muuten osoittautui sitten käytännössä "ai se on tämä kappale"-listaksi.<br />
<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.youtube.com/embed/yyDUC1LUXSU?feature=player_embedded' frameborder='0'></iframe></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.youtube.com/embed/LrUvu1mlWco?feature=player_embedded' frameborder='0'></iframe></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.youtube.com/embed/My2FRPA3Gf8?feature=player_embedded' frameborder='0'></iframe><object class="BLOGGER-youtube-video" classid="clsid:D27CDB6E-AE6D-11cf-96B8-444553540000" codebase="http://download.macromedia.com/pub/shockwave/cabs/flash/swflash.cab#version=6,0,40,0" data-thumbnail-src="http://img.youtube.com/vi/jofNR_WkoCE/0.jpg" height="266" width="320"><param name="movie" value="http://youtube.googleapis.com/v/jofNR_WkoCE&source=uds" /><param name="bgcolor" value="#FFFFFF" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><embed width="320" height="266" src="http://youtube.googleapis.com/v/jofNR_WkoCE&source=uds" type="application/x-shockwave-flash" allowfullscreen="true"></embed></object></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.youtube.com/embed/5NV6Rdv1a3I?feature=player_embedded' frameborder='0'></iframe></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<object class="BLOGGER-youtube-video" classid="clsid:D27CDB6E-AE6D-11cf-96B8-444553540000" codebase="http://download.macromedia.com/pub/shockwave/cabs/flash/swflash.cab#version=6,0,40,0" data-thumbnail-src="http://img.youtube.com/vi/IcrbM1l_BoI/0.jpg" height="266" width="320"><param name="movie" value="http://youtube.googleapis.com/v/IcrbM1l_BoI&source=uds" /><param name="bgcolor" value="#FFFFFF" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><embed width="320" height="266" src="http://youtube.googleapis.com/v/IcrbM1l_BoI&source=uds" type="application/x-shockwave-flash" allowfullscreen="true"></embed></object></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.youtube.com/embed/CevxZvSJLk8?feature=player_embedded' frameborder='0'></iframe></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.youtube.com/embed/2zNSgSzhBfM?feature=player_embedded' frameborder='0'></iframe></div>
<br />
<br />
Ylvis on tuttu jo ennestään, koska jostain syystä internez pysyy jotakuinkin ajan tasalla meikäläisellä. Mutta kaikki muut olivat vähän oudompia ja tuttuja lähinnä kuntosalin taustamusiikista. Mutta nyt minäkin olen ajan tasalla! Ja nyt saa varmaan palata tuttujen ja turvallisten äänien maailmaan, eikös joo?Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/10847197995512354566noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5275887547506908251.post-82333518590077792812013-11-29T10:43:00.001+02:002013-11-29T10:46:25.389+02:00Pikkukeisari puoli vuotta!Kyllä, pikkumies on nyt puoli vuotta! Ja millaiset puoli vuotta nämä ovat olleetkaan!<br />
<br />
68 senttiä<br />
Yli kahdeksan kiloa<br />
Neljä hammasta<br />
<br />
Tuhat kuperkeikkaa, miljoona istumaannousuyritystä, leluilla leikkimistä, jokeltelua, soseiden syöntiä...<br />
<br />
Pikkuinen on paljastanut luonnettaan päivä päivältä enemmän. Utelias pieni veijari.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-AMAc5H-8aT0/UphR6hyijlI/AAAAAAAAAbc/wixhSTgHlmc/s1600/2013-11-25+18.13.22.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://1.bp.blogspot.com/-AMAc5H-8aT0/UphR6hyijlI/AAAAAAAAAbc/wixhSTgHlmc/s400/2013-11-25+18.13.22.jpg" width="400" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-mKR74c2pgZA/UphSNLoUk8I/AAAAAAAAAbk/gOwGJsSFztM/s1600/2013-11-25+18.12.49.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://3.bp.blogspot.com/-mKR74c2pgZA/UphSNLoUk8I/AAAAAAAAAbk/gOwGJsSFztM/s400/2013-11-25+18.12.49.jpg" width="400" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-8_8z6KrQDOA/UphSNYCRAQI/AAAAAAAAAbo/jnfimM4_2eM/s1600/2013-11-25+18.12.56.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://4.bp.blogspot.com/-8_8z6KrQDOA/UphSNYCRAQI/AAAAAAAAAbo/jnfimM4_2eM/s400/2013-11-25+18.12.56.jpg" width="400" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-p0zMakSDsHc/UphSN5i5QhI/AAAAAAAAAbw/MSvcNAfD7is/s1600/2013-11-25+18.12.59.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://1.bp.blogspot.com/-p0zMakSDsHc/UphSN5i5QhI/AAAAAAAAAbw/MSvcNAfD7is/s400/2013-11-25+18.12.59.jpg" width="400" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-0trYfgOD2tI/UphSOQLM5vI/AAAAAAAAAb8/fvennEcfd38/s1600/2013-11-25+18.13.03.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://4.bp.blogspot.com/-0trYfgOD2tI/UphSOQLM5vI/AAAAAAAAAb8/fvennEcfd38/s400/2013-11-25+18.13.03.jpg" width="400" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-ZM4Su3G-S0U/UphSPG6YJMI/AAAAAAAAAcM/bqlP4ZLFFOk/s1600/2013-11-25+18.13.07.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://1.bp.blogspot.com/-ZM4Su3G-S0U/UphSPG6YJMI/AAAAAAAAAcM/bqlP4ZLFFOk/s400/2013-11-25+18.13.07.jpg" width="400" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-ICzQLAWoCII/UphSPCYUE5I/AAAAAAAAAcI/u95GY6Z2rGo/s1600/2013-11-25+18.13.12.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://4.bp.blogspot.com/-ICzQLAWoCII/UphSPCYUE5I/AAAAAAAAAcI/u95GY6Z2rGo/s400/2013-11-25+18.13.12.jpg" width="400" /></a></div>
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
Vauvan mukana on muistanut taas itsekin ihmetellä maailmaa. Mielenkiintoa voi nähdä kaikessa, valon ja varjon leikeissä, väreissä, musiikissa, toisen kasvoissa. Maailmaa voi ja saa pysähtyä ihailemaan....<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/10847197995512354566noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5275887547506908251.post-58893874388311678962013-11-14T14:32:00.001+02:002013-11-14T14:32:14.763+02:00Poika ja äitiViimeiset viikot ovat olleet tapahtumarikkaita. Pikkuisella on nyt kaksi hammasta ja ympäri pyöritään miten lystää. Eteenpäin ryömiminen on vielä hidasta ja aiheuttaa turhautumista, mutta peruuttaminen sujuu sen sijaan vallan mainiosti! Ja tietenkin olen ihan satavarma, että pojulta pääsee suusta jo ihan sujuvasti sanat "vauva", "äiti", "isi" ja "hei". Nomjoo, ei ne ihan tyylipuhtaasti ole lausuttu, mutta mitäs siitä! Mikäs sen ihanempaa kuin aamulla herätä hymyileviin vauvankasvoihin ja kirkkaaseen hei-tervehdykseen.<br />
<br />
Ylös on kova kiire. Jos pienen eteen laittaa kädet ja sanoo "kädet", tarttuu pikkumies salamannopeasti ojennettuihin käsiin joista hänet vedetään istuvaan asentoon vähäksi aikaa maailmaa ihmettelemään. Makuulla sitten ihmetellään, että miten sitä itse onnistuisi samaan. Ähistään ja puhistaan ja punnerretaan. On aivan ällistyttävää miten nopeasti pieni vauva muuttuu ja kehittyy. Päiväkään ei voisi olla pois ellei halua menettää jotain tärkeää. Yhtenä päivänä huomataan uusi hammas, toisena kaveri keksii peruuttamisen. Nyt 4-5 kuukauden ikäisenä ja puolta vuotta lähestyessä tahti tuntuu vain kiihtyvän hurjaa vauhtia. Yritän joka ilta muistella lyhyttä yhteistä taipalettamme, että muistaisin hänet aina myös vastasyntyneenä. En halua unohtaa päivääkään, en yhtään hänen vaihettaan.<br />
<br />
Ruokamaistelut ovat osa uutta vaihettamme. Olen melkein pettynyt, että ensimmäisten irvistelyiden jälkeen soseet menevät nyt innolla alas. Toivon että pikkukaveri jarruttaisi edes vähän kehittymisessään. Ei hänellä ole mikään kiire kehittyä, ainakaan omasta mielestäni. Toisaalta, sydän pakahtuu aivan uudella tavalla nyt kun näen pikkumiehen selkeästi osoittavan tykkäävänsä minusta ja isästään. On aivan uudenlaista kokea nyt vastarakkautta kuukausien rakastamisen jälkeen. Tuntea pienten käsien kietoutuvan kaulan ympärille, tuntea pienen vauvanpään painuvan rinnalle, nähdä ja kuulla hymyt ja naurut joita kirpoaa suukotellessani hänen pellavapäätä. Miltä tuntuukaan kuulla hätäinen "äi-äi!" ja nähdä käsien kurottelevan minua kohti. Nyt pieni halaa takaisin. Mutta rakastaisin minä häntä aina vaikkei halaisikaan. <br />
<br />
Kaipa siinä on jokin tasapaino, saamisessa ja menettämisessä. Nyt kun saan nauttia hänen halauksistaan päivisin olen menettänyt hänet öisin. Oma päätöksemmehän se oli tosin siirtää pikkumies nukkumaan yksin omaan huoneeseensa. Se on vain järkevää nyt kun hän häiriintyy niin helposti valoista (luen iltaisin) ja pienistä meluista. Olisin vain pikkuriikkisen toivonut siirron olevan vaikeampaa. Mutta ei, omassa huoneessa nukutaan tyytyväisenä yöt ja päiväunet. Onneksi hän sentään tulee vielä aamulla pariksi tunniksi kainaloon syömään ja nukkumaan. Tälläkin hetkellä kun kirjoitan tätä tekstiä nukkuu hän omassa pinnasängyssään pupu kainalossa. Äitiä ja isää ei enää ikävöidä, mutta ilman pupua ei voi nukahtaa. Olisi pitänyt ostaa vara-pupu.<br />
<br />
Viime aikoina olen lukenut paljon kasvatuksesta (yllättäin) ja miettinyt omia ajatuksiani pikkumiehen kasvatuksesta. Luulen että mieheni kanssa olemme aika samoilla sävelillä liikkeellä. Luulen, että nykymittapuulla tulemme olemaan aika suojelevia vanhempia. Itse esimerkiksi haluaisin pysyä tiukasti kiinni elokuvien ja pelien ikärajoista, ja suhtaudun hyvin kriittisesti siihen mikä on lapsille sopivaa kuvastoa. Ei pelkääminen ja painajaiset oikeasti lasta paranna, ainakaan minun mielestäni. Pieni lapsi on suojaton visuaalista informaatiota vastaan. Kirjoja ja satuja en sen sijaan halua rajoittaa koskaan. Pelottavatkin sadut on lapsen helpompi ymmärtää, sillä hän luo itse mielellään omalle kehitysvaiheelle sopivat mielikuvat tarinaa tukemaan. Tekstit opettavat pehmeämmin ihmistä kuin kuvat. Joten rajattomasti tarinoita haluan pikkukeisarille antaa. Mutta muuta mediaa haluan vielä lykätä niin pitkälle kuin vain voi.<br />
<br />
Lastenkasvatusoppaita lukiessani (koska minä tutustun asioihin<i> aina</i> kirjojen kautta) on kyllä tullut mieleen, että aikamoista heiluriliikettä siinäkin tapahtuu. Välillä uskotaan kuriin, välillä lempeään ohjaamiseen, sitten taas tehokkaisiin rutiineihin, sitten taas lapsen omatahtisuuteen. Nyt lapsentahtisuutta on painotettu paljon ja olemmekin sillä pärjäilleet hyvin tähän mennessä. Epäilen kuitenkin, että heiluri on taas menossa toiseen suuntaan näiden Supernanny-ohjelmien ja oppaiden myötä. Paljon kuitenkin kasvatusperiaatteista ja kurin tarpeesta ratkaisee kuitenkin lapsi itse. Saa nähdä millainen meidän pojusta kasvaa. Millainen on minun ja mieheni perintö?<br />
<br />
Äitini antoi minulle lahjaksi oman päiväkirjansa minun vauva-ajoilta. Lahja on ihana ja kirjaa on hauska lueskella. Kohta johon itse olen kirjoittanut noin kymmenvuotiaana surettaa minua kuitenkin. En omasta mielestäni tuolloin tehnyt muuta kuin informoin sen hetkisestä tilanteesta, mutta nyt aikuisena teksti vaikuttaa minusta tahdittomalta. Mutta sellaisia ne tenavat kai on, naiiveja ja tahdittomia. Mutta muutoin kirja on ihana ja kiehtova. Olen monesti introspektiivisenä ihmisenä pohtinut omaa kasvuani ja kehitystäni ihmisenä. Kuka minä olen? Joskus identiteetti tuntuu olevan aivan hukassa ja oma ydin mysteeri jota en osaa itsekään ratkaista. Tuntuu kuin se henkinen ankkuri joka sitoisi minuuden paikoilleen on puuttunut. Mutta, mitä minä näenkään äitini päiväkirjassa? En tuntematonta vauvaa, joka olisi minulle yhtä outo kuin kuka muu tahansa vauva. Ehkä olen vain vuoden ikäinen monissa äitini merkinnöissä, mutta se olen selkeästi <i>MINÄ</i>. Hädin tuskin taaperoikäisenä minä olen lukenut (katsellut kuvia) kirjaa ennen nukkumaanmenoa. Minä olen rakastanut kylpemistä. Minä olen siivonnut ja huolehtinut hyvin tarkasti tavaroideni järjestyksestä. Minä olen katsellut paljon ikkunasta ulos ja ihmetellyt maailmaa. Jokainen merkintä kertoo aivan selkeästi minusta, eikä vain jostain vauvasta. Minä olen edelleen aivan tismalleen tuo henkilö. Ehkä oman minuuden ytimen ei tarvitse olla mitään sen kummempaa kuin rakkaus kirjoihin, kylpemiseen, järjestykseen ja tapa tarkkailla maailmaa mieluumin kuin osallistua siihen. Kuinka outoa nyt 30-vuotiaana huomata, että ei olekaan hukassa, vaan loppujen lopuksi ihan sama ihminen kuin kauan sitten. Ja ihan lohduttavaakin, sillä koliikkia lukuunottamatta en kai ollut aivan kamala lapsi. <br />
<br />
Millainenhan pikkumiehestäni tulee?Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/10847197995512354566noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5275887547506908251.post-59817115966257751702013-10-17T19:44:00.002+03:002013-11-14T18:11:44.334+02:00Hopeisen syksyn viimeiset päivät<br />
Syksy on kääntynyt kohta kohti talvea. Kuuman kultainen kesä meni ohi silmänräpäyksessä. Samalla se tuntui kuitenkin kestäneen ikuisuuden, koska muistoja kertyi sydän ja mieli täyteen. Joitain aikoja elämästä muistaa aina ja luulen, että tämä kesä kuuluu niihin aikoihin. On suuri suru ettei Juliuksen syntymän päivään voi enää koskaan palata, mutta ainakin on kirkkaat muistot lohtuna, sekä ihana kasvava pikkupoika. Kummallista kuinka kamala ja ihana yksi päivä voi samaan aikaan olla. Itkin jo sairaalassa etteivät nuo päivät palaa enää koskaan. Tiesin jo tuolloin, että tulisin kaipaamaan noita toukokuisia päiviä.<br />
<br />
Kuvia tietenkin on myös otettu roppakaupalla ja muitakin mementoja keräilty matkan varrelta. Yritämme kuitenkin kovasti <i>elää</i> ja <i>kokea</i> hetket, emmekä vain ikuistaa niitä, joten ei harmita ettei jokainen hymy ole tallentunut filmille.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://1.bp.blogspot.com/-j3gQZkfpbPk/UmARbhKdeFI/AAAAAAAAAaM/QZ8gAqNBkHk/s1600/2013-09-21+12.13.43.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="300" src="http://1.bp.blogspot.com/-j3gQZkfpbPk/UmARbhKdeFI/AAAAAAAAAaM/QZ8gAqNBkHk/s400/2013-09-21+12.13.43.jpg" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tai torkut...</td></tr>
</tbody></table>
Pojun pyörähtäessä vatsalleen ensimmäisiä kertoja oli kesä jo auttamatta ohi. Kuuma ja kirkas kesä jonka muistamme aina mieheni kanssa poikamme omana kesänä. Muistan aina mitä kirjoja luin öisin valvoessa, mitä sarjoja katsoin poika sylissä. Muistan tuoksut ja kirkkaan sinisen taivaan. Muistan lehtipuiden vihreän helinän ikkunan takana kun tuuli puhalsi. Muistan ensimmäiset yhteiset aamut oman perheen kanssa.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://1.bp.blogspot.com/-R-zgbPM_23I/UmASy2kXMcI/AAAAAAAAAaU/QLVIDvRRWTg/s1600/WP_000352.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="400" src="http://1.bp.blogspot.com/-R-zgbPM_23I/UmASy2kXMcI/AAAAAAAAAaU/QLVIDvRRWTg/s400/WP_000352.jpg" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ja karvaveljen vierailut! Ukko kuvassa. Siis koira...</td></tr>
</tbody></table>
Kesä on vaihtunut syksyyn ja on ollut aika palata maailmaan, ainakin silloin tällöin. Sinisen kultainen kesä muuntui hopeisen keltaiseksi syksyksi. Viime kuussa ryhdyin työstämään maisterintyötä ja aloitin luennot, siitähän jo viimeksi mainitsinkin. Ei mitään kovin vaativaa, pari taidehistorian kurssia vain. Ihmetyttää miksi en aikaisemmin ole opiskellut taidehistoriaa. Miten helppoa, miten innostavaa jokin voi olla? Useimmat aineet mitä olen läpikäynyt ovat hankalia ja haastavia, sekä vaativat jatkuvaa ponnistelua. Ehkä juuri siksi niitä olenkin valinnut. Jotain oman mukavuusalueen ulkopuolella, ehkä vain osoittaakseni, että heikommasta koulutustaustastani huolimatta osaan minäkin ja kykenen oppimaan siinä missä muutkin. Ehkä myös siksi ettei epäonnistuminen kirpaise niin paljoa kun valmiiksi on jo huonot kortit kädessä. Mutta taidehistoria on kuin hengittämistä! Niin luontevaa ja miellyttävää. Jos se tulee menemään huonosti niin ei voi kuin katsoa peiliin. <br />
<br />
Kevyt kattaus yliopistoelämää siis edessä täksi lukuvuodeksi. Kaipuu kotia on kamala, vaikka poissa olisin vain pari tuntia. Ehkä käyn maailmassa silloin tällöin, mutta vielä en halua viipyä kauaa poissa omasta pesästä.<br />
<br />
Palasin myös Teknopalatsille ja olen aloitellut kohtuullisen varovaisesti sisäpyöräilemällä ja kehonhuoltotunneilla. Onnistuinpa kuitenkin bodybalancesta saamaan paikat kipeäksi, saavutus se sekin! Huolettaa tunnilla kuitenkin vatsalihasten teko ja kiertoliikkeet. Jos meikäläiseltäkin löytyy eronneet vatsalihakset niin noista liikkeistä ei ole kuin haittaa vielä, mutta eipä sitä osaa oikein tumput suorinakaan seistä. Hitaat joogatunnit tuntuvat siinä mielessä bodybalancea paremmilta. Voi kun tietäisi varmasti missä kunnossa tuo torso on.<br />
<br />
Sisäpyöräily on sujunut melkein entiseen malliin. Toki hengästyttää enemmän kuin viime keväänä, mutta kaiken kaikkiaan hyvin on mennyt. Sykkeet pysyy kuosissa ja tunnin jälkeen on virkistynyt olo. Harmi vain kun kengät alkavat vedellä viimeisiään. Jalkapohjien kipeytyminen ei paranna suoristusta millään, mutta minkäs teet kun kengät maksaa. Bodypump palaa aikatauluun sitten taas kun hapenottokyky on parantunut ja kalenterissa on viikko aikaa toipumiselle ekasta kerrasta...<br />
<br />
__________________________________________________________________ <br />
<br />
Pikkumiehen ensimmäinen vauva-aika vastasyntyneenä oli ihmeellistä aikaa. Molemminpuolista tutustumista ja varovaista maailman ihmettelyä, sekä helteessä hikoilua. Pojun toinen vauva-aika sylivauvana alkoi nimen virallistuessa ja lehtien kellastuessa. Iättömästä ja varovaisesta olennosta kuoriutui esille utelias pikkuveijari joka hymyili ja nauroi, vaikka tuulet puhalsivat jo viilenneinä. Nyt hopeisen syksyn kääntyessä kohti valkoista talvea alkaa kolmas vauva-aika. Luonto on armottomasti muistuttanut minua, että pieni kasvaa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-FD4YAUst2tk/UmATDiN5sCI/AAAAAAAAAac/2GoLyKKlofk/s1600/WP_000376.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://1.bp.blogspot.com/-FD4YAUst2tk/UmATDiN5sCI/AAAAAAAAAac/2GoLyKKlofk/s400/WP_000376.jpg" width="400" /></a></div>
<br />
Pienen pieni hampaanalku pilkistää punaisesta ikenestä. Välillä se peittyy turvonneeseen ikeneen, mutta se se on. Huomasimme sen eilen, 16.10. Tiedän, että kuulostaa vallan hassulta, mutta hampaan havaitseminen pääsi minulla samaan kategoriaan raskaustestin plussauksen, ensimmäisen ultran ja ensimmäisen parkauksen kanssa. Yhtä suurta iloa ja hämmästystä, sikin sokin.<br />
<br />
Poju on nyt vähän päälle 4-kuukautinen. Pituutta oli viime neuvolakäynnillä yli 66 senttiä, painoa yli 7 kiloa. Vatsalleen pyörähdetään nyt ilman ongelmia, näppäimistön hakkaaminen on ihanan parasta maailmassa ja kylvystä ei tultaisi millään pois. Ja nyt suussa on pieni hampaanalku. Vastahan sinä olit minun pieni käärö joka katseli maailmaa suurilla, arvoituksellisilla silmillään. Nyt olet iloinen suuri-pieni poika joka et malta pysyä paikallaan, etkä varsinkaan hiljaa. Maailmassa on liian paljon naurettavaa ja ihmeteltävää. Siinä saatat olla oikeassa pieni keisarini.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-4nn1Vg-vK4E/UmATzhhA_bI/AAAAAAAAAak/FP6KIS8SCDo/s1600/2013-09-20+18.40.12.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://1.bp.blogspot.com/-4nn1Vg-vK4E/UmATzhhA_bI/AAAAAAAAAak/FP6KIS8SCDo/s400/2013-09-20+18.40.12.jpg" width="400" /></a></div>
<br />
P.S Ilmeisesti poika on luovuttanut kommunikoimasta koherentein tavuin ja siirtynyt kokonaan kujertamaan ja dubsteppaamaan.Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/10847197995512354566noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5275887547506908251.post-89631041215958168102013-09-21T12:50:00.000+03:002013-11-14T18:13:03.501+02:00Neljä suurta kuukauttaTänään pikkukeisari on 4-kuukautinen. Samaan aikaan hän näyttää niin pieneltä ja niin suurelta. On vaikea uskoa, että hän on yli puolet painavampi kuin syntyessään ja reilusti pidempi. Muutosta on hankala huomata, ainakin ulkonäön suhteen. Minulle hän tulee aina olemaan oma pieni höyhen.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-FMv0ErzF79w/Uj1qecVLCyI/AAAAAAAAAZg/nERbHioc40s/s1600/2013-09-16+12.44.02.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="400" src="http://2.bp.blogspot.com/-FMv0ErzF79w/Uj1qecVLCyI/AAAAAAAAAZg/nERbHioc40s/s400/2013-09-16+12.44.02.jpg" width="300" /></a></div>
<br />
Suurimmat muutokset ovatkin enemmän henkistä ja persoonallista laatua. Sama kaveri hän on kuin syntyessään, mutta nyt tuntuu kuin hän hitaasti avautuisi, kerros kerrokselta. Vastasyntynyt on arvoituksellinen olento joka katselee maailmaa nuorenvanhoilla suurilla silmillään, kurkkii ympäristöään turvallisen suojakuoren takaa. Tavallaan hän näkee meidät koko ajan, mutta me emme näe häntä samalla tavoin. Niin paljon on piilossa noiden suurten, tarkkaavien sinisten silmien takana. Päivä päivältä vauva kuitenkin tulee enemmän esille piilostaan, antaa itsensä pilkahdella suojakuorensa takaa yhä useammin. Se todella tuntuu siltä kuin katselisi kukan hitaasti puhkeavan kukoistukseen, tai aamun sarastavan horisontissa.<br />
<br />
Ujot kädet eivät ole enää niin ujot ja asioihin tartutaan innolla. Hymyä ei enää kainostella ja naurua riittää. Ennen niin hiljainen katse ei enää ole niin hiljainen, vaan seuraa, vaatii ja kyselee. Ylös on kamala kiire. Tätä menoa meidän vauvalla on kulmakunnan kovimmat vatsalihakset kun istumaan on päästävä, vaikka keho ei vielä kykene. Tuettuna sylissä istuen onkin Juliuksen mielestä kaikista paras olla, ja siinä kaveri viettääkin tyytyväisenä varmaan suurimman osan hereilläoloajastaan. Isän sylissä ihmetellään StarcraftII-videoita ja mitä muuta kummaa, äitin sylissä kuunnellaan musiikkia ja tanssitaan. Pikkumies ei vielä ole kovin vaativa musiikin suhteen. Mukava on heilua niin ZZ Topin kuin Nicki Minajin tahtiin, kunhan vain musiikkia kuuluu niin ollaan tyytyväisiä. Miten ihmeessä kahdelle näin epämusikaaliselle ihmiselle tuli tällainen lapsi?<br />
<br />
Päiväunet eivät edelleenkään ole kovin kummoiset. Yön 12 tunnin unet näemmä riittävät antamaan energiaa. Yhdet unet otetaan joka päivä, mutta ne saattavat olla mitä tahansa 15 minuutin ja kahden tunnin väliltä. Jos nukkuminen kuitenkin poikaa kiinnostaa niin pinnasänkyyn uinahdetaan yleensä omin neuvoin sen kummemmin nukuttamatta. Joskus päivällä hyvin väsyneenä saatetaan kaivata unikaveria päiväunille. Ymmärtäähän tuon, toisen lämpimään syliin on itsestäkin niin mukava nukahtaa.<br />
<br />
Ja ei, ulosnukuttaminen ei ole toiminut maagisena ratkaisuna päiväuniin. Vaunuihin eikä ulos ei nukahdeta sen kummemmin kuin sisällekään. Mitään eroa tai ihmeitä tekevää taikaa ei tässä ulkona nukuttamisessa olla havaittu. Tuo ulosnukuttaminen taitaa muutenkin olla perua niiltä ajoilta kun taloissa oli vielä takka ja/tai puuliesi jolloin sisäilma oli laadultaan huonompaa kuin ulkoilma. Ei sillä nykyisin siis pitäisi olla sen kummempaa terveydellistä vaikutusta. Jotkut vauvat vain tykkää nukkua ulkosalla, jotkut ei. Julius nyt ei vain näytä kamalasti piittaavan suuntaan tai toiseen. Pinnasänkyyn sitä yleensä nykyisin nukahdetaan silloin kun väsyttää.<br />
<br />
Tutti ei näytä olevan (enää) kamalan tärkeä. Joskus pari kuukautta sitten tutista näytti olevan apua rauhoittumisessa, mutta nyt se yleensä lentää suusta saman tien kuin sen sinne laittaa. Poikkeuksena heti syömisen jälkeen ja nukahtaessa tuttia on mukava imeä. Ihan hyvä näin, toivottavasti jatkuu samalla tavoin. Helppoahan se meille vain on jos poju itse vähentää tutin käyttöä ajan myötä.<br />
<br />
Sylissä siis vietetään paljon hereilläoloajasta. Jos ei olla sylissä kuuntelemassa musiikkia, leikkimässä tai muuten seuraamassa kiinnostuneena maailmaa niin pyöritään lattialla viltin päällä ihmettelemässä omaa kehoa ja leluja. Pyörähtämistä harjoitellaan edelleen, mutta vatsalleen osuminen on edelleen sattumankauppaa. Muuten kyllä onnistutaan liikkumaan joka suuntaan. Nukkuminen hoituu tosiaan pääosin pinnasängyssä, aamulla otetaan kainaloon nukkumaan vielä pariksi tunniksi.<br />
<br />
Ääntä pikkukaverista lähtee myös. Naurun ja itkun lisäksi repertuaari koostuu jos jonkinmoisista kiljahduksista ja luontoäänistä. Kai se on normaalia, että vauva kujertaa kuin pulu. Eniten ääntä lähtee vaipan- ja vaatteidenvaihdon yhteydessä, sekä kylpiessä. Molemmat ovat pojan lempipuuhia. Vaatteidenvaihto erityisesti. Mikään ei tunnu niin kivalta kuin vaatteiden vetäminen pään yli. Kylvyssä myös loiskitaan sydämen kyllyydestä.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://1.bp.blogspot.com/-7st7w3Ij4rE/Uj1rScjAXtI/AAAAAAAAAZ4/dZLxlzJngVo/s1600/WP_000507.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="300" src="http://1.bp.blogspot.com/-7st7w3Ij4rE/Uj1rScjAXtI/AAAAAAAAAZ4/dZLxlzJngVo/s400/WP_000507.jpg" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Hahah, jes kylpyyn!</td></tr>
</tbody></table>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://3.bp.blogspot.com/-0Y_Yb0Vi_xA/Uj1rLBt8WAI/AAAAAAAAAZw/lyLPX3zih6s/s1600/WP_000518.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="300" src="http://3.bp.blogspot.com/-0Y_Yb0Vi_xA/Uj1rLBt8WAI/AAAAAAAAAZw/lyLPX3zih6s/s400/WP_000518.jpg" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Loiskisloiskis</td></tr>
</tbody></table>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://4.bp.blogspot.com/-t0VCIdQOp8w/Uj1rCZxdu7I/AAAAAAAAAZo/uW9_WHc042o/s1600/WP_000527.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="300" src="http://4.bp.blogspot.com/-t0VCIdQOp8w/Uj1rCZxdu7I/AAAAAAAAAZo/uW9_WHc042o/s400/WP_000527.jpg" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Pentele kun on kylmä</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Syömisestä on tullut aikamoista räpimistä sen jälkeen kun poju on huomannut kätensä ja sen että niillä voi tarttua asioihin. Kovasti yritetään auttaa kun tuttipullolla syötetään, harmillisesti vain suunta ja voima ovat vielä aika hukassa. Puolet ajasta saa tapella pieniä käsiä vastaan jotka yrittävät ohjata tuttipulloa suuhun tai pois. "Minä itse"-mentaliteettia jo nyt? Imettäminen sujuu onneksi hyvin ja rinnalla ei yleensä turhia tempoilla. <br />
<br />
Perin arvoituksellisesta pienestä vauvasta on kuoriutunut hymyilevä ja kovasti kommunikoiva vähän isompi vauva. Vieraita ujostellaan usein, mutta eivätpä vanhemmatkaan seurapiirileijonia ole niin mitäs tuosta. Enemmän huumaavan taivaallisia vauvanhymyjä meille.<br />
<br />
_______________________________________________________________________<br />
<br />
<br />
Entäs se minä sitten? Aina vain parempaa kuuluu sanoisin. Raskaus ja leikkaus tuntuivat vanhentavat kehoa kertarytinällä, mutta ilokseni olen huomannut raihnaisuuden vähenevän päivä päivältä. Pikkuhiljaa alkaa tuntua enemmän omalta itseltäni. Mies hankki häälahjaksi minulle hieronta-ajan ja jo se kuositti mieltä ja kehoa kuntoon. Vartalo on tuntunut jonkun aikaa kuin ylitäytelty talolta, jossa ei voi kääntyä kolhimatta polviaan johonkin huonekaluun. Kaikki on ollut kömpelöä, kireää ja kipeää, mutta nyt pikkuhiljaa sitä on taas notkistunut ja hieronta palautti mukavasti selkää kuntoon.<br />
<br />
Myös liikunnan aloittaminen taas auttaa varmasti kohentamaan olotilaa. Tämä kokemus onkin auttanut minua ymmärtämään paremmin syitä siihen miksi haluan liikkua ja mitä haluan liikunnalta. Yleensähän syiksi mainitaan esimerkiksi parempi ulkonäkö ja kunto. Mikäs siinä, kukapa vastaan hangoittelisi jos noita ominaisuuksia tulee liikunnan myötä. Itse kaipaan kuitenkin sitä liikkumisen iloa ja keveyttä mitä koki lapsena. Juu enhän minä mikään ulkoileva ja erityisen liikunnallinen lapsi ollut, päinvastoin. Mutta jopa lukutoukkana lapsena liikkuminen oli vaivatonta ja kevyttä. Hyppynarulla hyppiminen ei ollut liikuntasuoritus. Varpaiden koskettaminen ei ollut saavutus. Kehossa oli kotonaan. Varttumisesta huolimatta haluaisin saavuttaa ainakin osan tuosta ruumiillisesta vapaudesta vielä ja tunteen siitä, että on sinut kehonsa kanssa. Keho ei ollut lapsena koskaan este hauskoille asioille. Onneksi salilla ja ryhmäliikunnoissa on hauskaa.<br />
<br />
Eli ihan hyvin menee. Syksyn alkaessa rutiinitkin ovat palailleet. Muutama luento ja gradutyöskentely pitää tasapainon elämässä etten aivan mökkiydy. Kotona on kuitenkin tällä hetkellä kaikki mikä on tärkeää, oma perhe, vaaleanpunaisen pörröinen maailma johon kääriytyä. Tuntuu siltä, että enköhän minä tähän pysty ihan hyvin, äitinä olemiseen. On kätevää että vauva itse opettaa paljon siitä miten vauvaa hoidetaan. Aukkopaikat tiedoissa täyttää hyvin neuvolan erinomainen terveydenhoitaja joka on samalla aallonpituudella kanssamme vauvanhoidosta. Onhan sitä toki hämmennystä ja muutoksia elämään tullut. Aikatauluja joutuu miettimään tarkemmin kuin ennen ja Julius tulee ensimmäisenä kaikissa pohdinnoissa. Muiden vauvat kiinnostavat aivan erillä tavoin kuin ennen oman lapsen saamista (eli ennen ei ollenkaan).<br />
<br />
Jonkinlainen yksityisyys omaan kehoon on kadonnut ja se on hieman järkyttänyt. Jo raskaana ollessa ihmiset taputtelivat vatsaa kohtuullisen kursailematta, eikä se minua niin paljoa haitannut, mutta netti on kyllä pullollaan asiasta kiukustuneita äitejä. Ymmärränhän minä sen, onhan se omituista että yhtäkkiä tuntemattomatkin koskettavat. Minua se ei kuitenkaan haitannut sinänsä. Enpä kuitenkaan arvannut, että lapsen tultua maailmaan rinnoistani tulisi vapaata riistaa. Ei, ei niihin sentään kukaan koske tuosta vain (paitsi sairaalassa), mutta puheenaiheena ne ovat nyt ilmeisesti ihan arkista ruokapöytäkeskustelukamaa. Jepjep, kyllähän minä tiedän, että rinnat ja imetys ovat luonnollisia asioita, mutta on se nyt aika iso hyppäys kun hyvin intiimi asia on yhtäkkiä kaikkien asia ja jutunjuuri. Ymmärränhän minä kyllä sen, etteivät ne minun kehonosat ihmisiä kiinnosta, vaan pojan syöminen ja kasvaminen tietenkin. En vain totu millään siihen, että tutut ja tuntemattomat yhtäkkiä muina miehinä puhuvat rinnoistani. Onko ne isot vai pienet, pinkeät vai pehmeät, kuinka usein poika on rinnalla, onko sattunut, onko rinnat pysyneet terveenä. Morjestarallaa, mitenkäs rintasi voivat tänään?<br />
<br />
Olen vitsaillut miehelleni, että tasapuolisuuden vuoksi ihmisten pitäisi kysyä mitä hänen kiveksilleen kuuluu aina silloin tällöin. Älkää käsittäkö sinänsä väärin, minusta rinnat ovat nimenomaan imetystä varten ja koko homma on maailman luonnollisin asia. Mielestäni imettävät äidit saavat kuulua julkisille paikoille ja sillä sipuli. Mutta on se kuitenkin henkilökohtaisesti ja käytännössä iso muutos kun tabuaihe on yhtäkkiä tapetilla tähän tapaan. Siinä tuntuu olo alastomalta ihan erillä tavoin kuin puistossa imettäessä. Oman kehon toiminta on kuitenkin jotain mistä ei yleensä keskustella, eikä sitä tavallisesti väkisin vedetä esille vaikka itse mieluiten vaihtaisi jo aihetta. <br />
<br />
On se äitinä uutuudenkummallista joskus olla. Mitähän seuraavaksi?Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/10847197995512354566noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5275887547506908251.post-43912821795190386862013-09-02T17:23:00.001+03:002013-11-14T18:14:30.906+02:00Syksyiset sydämetMonta tekstinraakiletta odottelee vielä kunnollista kirjoittamista, mutta jos tässä pikaisesti joitain kuulumisia kertoilisi.<br />
<br />
Kaunis elokuu on ohitse ja syksy on alkanut. Olo on tarmokas ja hyvää mieltä tuo tuttujen nettikirjoittelut jotka myös uhkuvat energiaa ja iloa. Myönnän jakavani nämä tunteet, tulevaa syksyä ja loppuvuotta odottaa ilolla, joskin Italian-ikävä on suuri. Tasan vuosi sitten matkasimme mieheni kanssa Toscanaan kahdeksi viikoksi. Mutta syysiloa ei pieni sentimentaalisuus voi pilata, kaukokaipuu vain antaa omaa makua viileän hopeisiin päiviin.<br />
<br />
Vuosi sitten menimme myös naimisiin, kuinkas muutenkaan. Vietimme lauantaina hääpäiväämme ja äitini tuli siksi aikaa lapsenvahdiksi. Emme ole olleet pojasta erossa vielä kertaakaan, joten ikävä oli kova, vaikka sitä kestikin vain muutama tunti. Hääpäivä sinänsä oli ihana. Oli ilo huomata, että oma kihlasormuskin taas mahtuu sormeen. Piristävää. Oli ihanaa viettää koko päivä kahdestaan rakkaan kanssa. Kävimme elokuvissa (summanmutikassa valittu Varjojen kaupungit), kiertelimme kaupungilla, ihmettelimme ruusutaideteosta ja kävimme syömässä Puistolassa. Lopulta keskiyön lähetessä ikävä alkoi olla liian kova. Äitini oli kyllä sanonut, ettei mitään kiirettä takaisin olisi, mutta kaipasimme molemmat pientä nyyttiämme. Kotona poju olikin nukahtanut juuri pinnasänkyyn joten meni seuraavaan aamuun ennenkuin sain hänet taas syliin. Kumma kuinka näihin pikkuihmisiin on niin helppo langeta. Eipä sitä varsinaisesti kaipaa "omaa aikaa" yhtään. Perheen kanssa oleminen on omaa aikaa. Omasta puolestani taitaa riittää, että salille ja luennolle pääsee joskus.<br />
<br />
Pikkumies on muutenkin alkanut vetelemään niin pitkiä yöunia, että koko koti on rauhoittunut omaan verkkaiseen rytmiin. Harmillisesti vastike taitaa kipristellä sen verran vatsaa, että loppuillasta tulee joskus itkettyä vähän aikaa. Väsymykselläkin on tietenkin vaikutusta. Kyllä sen kuulee kun poju on liian väsynyt ja kaikki ottaa päähän. Kaiken kaikkiaan kaikki on kuitenkin solahtanut kulkemaan omia uomiaan pitkin. Ehtii taas lukea ja suunnitella tulevaa, porukalla voi tehdä rauhassa kaiken näköistä yhdessä ja yöunet ovat jälleen taas ihan normaalit. <br />
<br />
Mutta saapa nähdä miten huominen menee kun neuvolassa pistetään ensimmäiset rokotukset. Voi että, jos vain voisin ottaa ne pikkuisen puolesta, mutta eipä se taida valitettavasti niin toimia.<br />
<br />
Asiasta toiseen, pääsinpä taas pitkästä aikaa salille. Valitsin pitkän mietinnän jälkeen tutun ohjaajan Hot Yogan. Tiesin kyseisen ohjaajan ohjaavan tarpeeksi verkkaiseen tahtiin, että ehdin tunnustella kehossa mikä toimii ja mikä ei. Hyvin tuo tuntui sujuvankin, mitä nyt tuskastui takapakkiin mitä on tullut lomalla ollessa. Pää sanoo että johonkin asentoon tulisi venyä, mutta keho pistää vastaan. Tasapainokin on kadonnut jonnekin huitsin nevadaan. Seuraavana aamuna arpea aristi vähän, mutta muuten tuntui paremmalta kuin pitkään aikaan. Loppuraskaus, leikkaushaava ja imetys ovat jäykistäneet selän aivan onnettomaan kuntoon, joten liikkuminen tulee varmasti tarpeeseen. Mistä tulikin mieleeni, että mies jatkaa taas täydellisten lahjojen kimaraa. Tulee ihan paha mieli kun itse on niin huono keksimään lahjoja ja hän ei koskaan halua mitään! Minä taas sain häälahjaksi hieronta-ajan keskiviikoksi. Tervetullutta, todellakin. Ja aivan liian hemmottelevaa, en ikänä ole raaskinut käydä hierojalla (tai kosmetologilla. Kampaaja-aikakin on aika tiukassa). Ei sitä edes blogissa kehtaa kertoa ja ylistää täysmittaisesti kuinka minä rakastan tuota miestä, tulisi sen verran yksityistä ja imelää tekstiä. Ja alla oleva pikkumies rakastaa myös isäänsä. Ilman tuota pitkää miestä joka röyhtäyttää, ruokkii ja vaihtaa vaipat ei täällä pärjäisi kukaan. Kuinkahan monta kilometriä hän on jo kävellyt poju sylissä yösydännä tuossa keittiön ja olkkarin välillä kun pienen pieni kärsii vatsakivuista? Kyllä isi on paras, pikkumieskin sen tietää.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-FHZDoUeSgGg/UiSeDFeMSSI/AAAAAAAAAYI/S7riCzLs4po/s1600/2013-08-14+23.25.13.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://2.bp.blogspot.com/-FHZDoUeSgGg/UiSeDFeMSSI/AAAAAAAAAYI/S7riCzLs4po/s400/2013-08-14+23.25.13.jpg" width="400" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-4gL0Skg4o70/UiSePr8p3_I/AAAAAAAAAYQ/-d2QKhX3nG4/s1600/2013-08-14+23.25.22.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://1.bp.blogspot.com/-4gL0Skg4o70/UiSePr8p3_I/AAAAAAAAAYQ/-d2QKhX3nG4/s400/2013-08-14+23.25.22.jpg" width="400" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-56kH3og5NP0/UiSeP0ePuJI/AAAAAAAAAYU/gmEo1s_hdGE/s1600/2013-08-14+23.25.26.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://4.bp.blogspot.com/-56kH3og5NP0/UiSeP0ePuJI/AAAAAAAAAYU/gmEo1s_hdGE/s400/2013-08-14+23.25.26.jpg" width="400" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-GBFs1e2trec/UiSePohmqfI/AAAAAAAAAY0/kDlIBiameNo/s1600/2013-08-14+23.25.38.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://3.bp.blogspot.com/-GBFs1e2trec/UiSePohmqfI/AAAAAAAAAY0/kDlIBiameNo/s400/2013-08-14+23.25.38.jpg" width="400" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-wa5TNJyiEp0/UiSeQgHpXEI/AAAAAAAAAYg/lRvaUwT8po0/s1600/2013-08-14+23.25.48.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://3.bp.blogspot.com/-wa5TNJyiEp0/UiSeQgHpXEI/AAAAAAAAAYg/lRvaUwT8po0/s400/2013-08-14+23.25.48.jpg" width="400" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-aeJ2TkTaja8/UiSeRNpfVYI/AAAAAAAAAYk/LTpXKnKkow8/s1600/2013-08-14+23.26.29.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://3.bp.blogspot.com/-aeJ2TkTaja8/UiSeRNpfVYI/AAAAAAAAAYk/LTpXKnKkow8/s400/2013-08-14+23.26.29.jpg" width="400" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-txKZmFef7_o/UiSeSHlFb0I/AAAAAAAAAYw/hlVp1xTV9zE/s1600/2013-08-14+23.27.02.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://4.bp.blogspot.com/-txKZmFef7_o/UiSeSHlFb0I/AAAAAAAAAYw/hlVp1xTV9zE/s400/2013-08-14+23.27.02.jpg" width="400" /></a></div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/10847197995512354566noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5275887547506908251.post-40818701866999182102013-08-18T16:48:00.001+03:002013-11-14T14:43:16.646+02:00Elokuu<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.youtube.com/embed/lxC9t1smQU8?feature=player_embedded' frameborder='0'></iframe> </div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
Kohta meidän vauva on kolme kuukautta vanha ja olen valmis julistamaan koko "imettäminen laihduttaa"-jutun pupuksi. Ei toimi ainakaan meikäläisen kohdalla, joten tie vie taas Teknopalatsille ja lenkkipolulle, heti kun keksin miten silvottu keskivartaloni suhtautuu mihinkin liikkeeseen.<br />
<br />
Elokuu tuppaa olemaan tällainen kuukausi, täynnä toivoa, täynnä energiaa. Ehdoton suosikkikuukauteni. On kesä, mutta näen silti rakkaat tähdet. Nyt elokuu tuntuu vielä entistä enemmän sisuksissa. Viime vuonna valmistauduimme tähän aikaan häihimme. Ikävä Italiaan tuntuu vahvana. Kaipaan Toscanan ruokaa, viiniä, lämpöä, suuria puita ja tähtikirkkaita öitä.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://1.bp.blogspot.com/-uwUIc_kf3Do/UhDM1pxLtHI/AAAAAAAAAVs/JXEKxotGeAQ/s1600/IMG_0502.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="320" src="http://1.bp.blogspot.com/-uwUIc_kf3Do/UhDM1pxLtHI/AAAAAAAAAVs/JXEKxotGeAQ/s320/IMG_0502.JPG" width="240" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kuvassa siippa, italialaista iltamuonaa ja Toscanan tähtikirkas yö. Il Crudo, suosittelen lämpimästi jos Pisaan eksyy.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Elokuun tuulissa on jo viileä terä. Ne muistuttavat syksystä. Kesä-ja heinäkuun sitä aina panikoi kesän loppuvan kohta, mutta jostain syystä elokuussa odottaa jo innolla syksyä. On kuitenkin vielä aikaa kesälle; vihreille lehville, siniselle taivaalle, eläimille ja virtaavalle vedelle. Elokuu on minulle kuukausi jossa on parhaat palat vuoden molemmista puolista.<br />
<br />
Poju nauttii kesästä. Pikkuinen syntyi epätavallisten toukokuisten helteiden aikaan ja on saanut kokea kuuman ja kostean kesän. Saa nähdä miltä syksy ja talvi maistuvat lämmön lapselle. Luultavasti hyvältä, sillä kaikki näyttää olevan pikkukaverille jännää ja mahtavaa. Kyljelle ja vatsalle kääntymistä treenataan parikin tuntia putkeen (joskus keskellä yötä), suuhun eksyy kaikki vastaan tuleva ja kylpeminen on joka kerta aina vain hauskempaa. Suosikkipuuhiin kuuluu myös istua sitterissä ja katsella kun vanhemmat laittaa ruokaa. Näyttää siltä että kroppa alkaa olla pojulla jo kohtuu hyvin hallinnassa ja kaikki raajat tunnistetaan jossain määrin osaksi omaa itseään. Mukavasti hymyily, nauraminen, liikkuminen ja leikkiminen vaikuttavat myös väsyttävän kaveria kiitettävästi. Olemme saaneet jo pitkään nukkua yön aika lailla hyvin. Ensimmäinen unipätkä on mukavat 4-6 tuntia ja syöttämisen jälkeenkin nukutaan vielä tyytyväisesti 2-3 tuntia ennenkuin herääminen kiinnostaa. Ehkäpä omakin hyvä tuuli ja syksyn odotus johtuu lisääntyneestä unesta. Kaikki näyttää sujuvan vallan mainiosti ja vaavi kehittyy hyvin.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-7eSNhftN1pI/UhDNX0BczMI/AAAAAAAAAV0/mySy5KVeh2U/s1600/WP_000373.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://1.bp.blogspot.com/-7eSNhftN1pI/UhDNX0BczMI/AAAAAAAAAV0/mySy5KVeh2U/s400/WP_000373.jpg" width="400" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-mveUBwACfzY/UhDNf5RcmjI/AAAAAAAAAV8/k9Amso2WmnI/s1600/WP_000371.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://3.bp.blogspot.com/-mveUBwACfzY/UhDNf5RcmjI/AAAAAAAAAV8/k9Amso2WmnI/s400/WP_000371.jpg" width="400" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
Nyt on selkeästi ratkaisevan tärkeää ettei tee mitään niin typerää kuin erehdy lueskelemaan vauvapalstoja tai mammablogeja. Olen kohtuu varma, että niitä selattuani olen huolissani miljoonasta eri asiasta ja vakuuttunut siitä että pojan pitäisi vajaa kolmikuukautisena osata heittää kärrynpyörää ja soittaa pianoa.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-is_8b6Ap9nc/UhDN_XaO1rI/AAAAAAAAAWE/gyFslf9k3o4/s1600/2013-08-15+13.07.05.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://3.bp.blogspot.com/-is_8b6Ap9nc/UhDN_XaO1rI/AAAAAAAAAWE/gyFslf9k3o4/s400/2013-08-15+13.07.05.jpg" width="400" /></a><br />
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-f_3wARib9a4/UhDOjgGICsI/AAAAAAAAAWU/V75QoLB87nw/s1600/2013-08-15+13.05.43.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="300" src="http://4.bp.blogspot.com/-f_3wARib9a4/UhDOjgGICsI/AAAAAAAAAWU/V75QoLB87nw/s400/2013-08-15+13.05.43.jpg" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Mutta äiti äiti, minähän osaan vaikka mitä! Kuten kääntyä naamalleni ja syödä peittoa!</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Yksi fiksuimmista asioista mitä olen tässä äitiysloman aikana tehnyt on korvien ja silmien sulkeminen vaatimuksilta. Otetaanpa nyt esimerkiksi vaikka ihan tämä minun ihanan onnellinen vauvaelämäni jota olen kehunut täälläkin. Lapsella on kaksi hoitajaa, on kesä, ei suurempia velvollisuuksia... Nämä kuukaudet ovat olleet ihania, emmekä ole mitenkään yliväsyneitä eikä vauva ärsytä. Ei masenna, ei nukuta. Minua on siunattu ajalla ja miehelläni, joten Julius ei koskaan ole voinutkaan käydä raskaaksi hoitaa. Mitä tästä sitten seuraa tietenkin? No aivot kehittävät mitä kummallisimman sekoituksen optimistia ajatuksia, huonoa omatuntoa ja vaatimuksia.. Hei nyt treenaamaan! Hei nyt voi opiskella! Hei nyt voit tehdä kaikki ne miljoona projektia jotka ovat kesken! Kun kerta en ole väsynyt ja aikaa on. Aamulla joogaan, aamupäivällä kirjastoon, päivällä siivoamaan, viideltä saunaan ja se on työmiehen lauantai ei kun mitä. Kuinkahan kauan kestäisi ennenkuin olisin väsynyt ja stressaantunut tuore äiti tuolla menolla? Ei, parempi ettei keikuta venettä silloin kun on onnellinen. Tie helvettiin on kivetty hyvin aikein!<br />
<br />
Aika on kulunut pääosin oman perheen parissa. Nukkuen, syöden, siivoten, halien molempia elämän miehiä, lukien (pitkästä aikaa), katsellen historiadokumentteja ja suunnitellessa tulevaa. <br />
<br />
Ja tässä sen näkeekin miten vauva muuttaa elämää. Vauva tekee<i> tärkeästä tärkeää ja merkityksettömästä merkityksetöntä</i>. Tarkoitan siis, että nyt oikeasti keskittyy siihen mikä on tärkeää, eikä stressaa pienistä, mitättömistä asioista. Toivon todella, että tämä valaistunut olotila säilyisi jatkossakin, eikä katoaisi arjen hulinaan.<br />
<br />
Joten todellakin, treenaamaan kyllä tässä ehtii, mutta mitään tappoaikataulua ei kannata edes ajatella. Opintoja ehtii suorittamaan, mutta nyt kannattaa keskittyä siihen mikä sujuu ja missä saa asioita aikaan, eikä heittäytyä omaksumaan uusia ja outoja juttuja. Asioilla on nyt poikamme ansiosta selkeä tärkeysjärjestys ja elämällä suunta. On oikeastaan hyvin helpottavaa kun voi hetkeksi siirtää elämästä syrjään velvollisuuksia, kiinnostuksia, vaatimuksia, sun muita asioita. Älkää käsittäkö minua väärin, olen edelleen oma utelias itseni joka haluaa oppia tuhat ja yksi asiaa, vaikka kyvyt ja halut eivät aina toisiaan kohtaisi. Mutta kiinnostuksista tapaa niin ikävän usein tulla velvollisuuksia, ja turhista velvollisuuksista tulee taakkoja. Ja kuinka monesti kannan jotain huolta vain sen takia, että se tekee jonkun muun onnelliseksi? On hyvä, että vihdoin voin ja saan sanoa ei ainakin silloin tällöin. En voi revetä samalla painolla joka suuntaan, vaikka kuinka kiinnostaisi ja vaikka se tekisi kuinka monta ihmistä onnelliseksi. Eikä se loppujen lopuksi edes tee ketään onnelliseksi. Jos on sata rautaa tulessa, ei koskaan pääse silittämään (tai mitä tuolla sanonnalla nyt tarkoitetaankaan).<br />
<br />
Tällä hetkellä minun täytyy huolehtia tasan kolmen ihmisen onnesta. Ei ole mitään tärkeämpää kuin poikamme, mieheni ja kyllä, tällä hetkellä myös minä. Oma pieni perhe. Myrskynsilmä, tyven maailman tuulissa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-yAQu1Q9i2ds/UhDPFwSdaXI/AAAAAAAAAWg/GDOk2l6epX4/s1600/2013-08-05+16.09.12.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://3.bp.blogspot.com/-yAQu1Q9i2ds/UhDPFwSdaXI/AAAAAAAAAWg/GDOk2l6epX4/s400/2013-08-05+16.09.12.jpg" width="400" /></a><a href="http://4.bp.blogspot.com/-IMq1NZIXX6o/UhDPO5Pv99I/AAAAAAAAAWk/d0e0bExvbBw/s1600/2013-08-05+16.09.16.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://4.bp.blogspot.com/-IMq1NZIXX6o/UhDPO5Pv99I/AAAAAAAAAWk/d0e0bExvbBw/s400/2013-08-05+16.09.16.jpg" width="400" /></a></div>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://4.bp.blogspot.com/-gOqwBwzStTE/UhDQBl8KfMI/AAAAAAAAAW0/O9i_nGM_pK8/s1600/2013-08-05+16.10.54.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="300" src="http://4.bp.blogspot.com/-gOqwBwzStTE/UhDQBl8KfMI/AAAAAAAAAW0/O9i_nGM_pK8/s400/2013-08-05+16.10.54.jpg" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kiitti äiti kun soitat aina Eye of The Tigeriä kun yritän kääntyä vatsalleni!</td></tr>
</tbody></table>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-0cnraEm7pE4/UhDQBliKKYI/AAAAAAAAAW4/3i0crGD6rs4/s1600/2013-08-05+16.10.58.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://4.bp.blogspot.com/-0cnraEm7pE4/UhDQBliKKYI/AAAAAAAAAW4/3i0crGD6rs4/s400/2013-08-05+16.10.58.jpg" width="400" /></a></div>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://3.bp.blogspot.com/-mPjmoARZmMk/UhDQBheutzI/AAAAAAAAAW8/kQmEo8jsZiI/s1600/2013-08-05+16.11.01.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="300" src="http://3.bp.blogspot.com/-mPjmoARZmMk/UhDQBheutzI/AAAAAAAAAW8/kQmEo8jsZiI/s400/2013-08-05+16.11.01.jpg" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kiitti kun laulat mulle joululauluja keskellä kesää!</td></tr>
</tbody></table>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-3qXF5s-kJ-E/UhDQCTmiS4I/AAAAAAAAAXM/WnypYVXtbq4/s1600/2013-08-05+16.11.05.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://1.bp.blogspot.com/-3qXF5s-kJ-E/UhDQCTmiS4I/AAAAAAAAAXM/WnypYVXtbq4/s400/2013-08-05+16.11.05.jpg" width="400" /></a></div>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://1.bp.blogspot.com/-DBB1fY1LLUE/UhDQC2wtwHI/AAAAAAAAAXQ/d1IFFJBM-Dc/s1600/2013-08-05+16.11.09.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="300" src="http://1.bp.blogspot.com/-DBB1fY1LLUE/UhDQC2wtwHI/AAAAAAAAAXQ/d1IFFJBM-Dc/s400/2013-08-05+16.11.09.jpg" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kiitti kun taputat kättäsi suullani kun huudan, että itkuni muuttuu siistiksi inkkarihuudoksi!</td></tr>
</tbody></table>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-me9nSPCyysM/UhDPTEoTNOI/AAAAAAAAAWs/-1-K1G7ukDM/s1600/2013-08-05+16.09.20.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://1.bp.blogspot.com/-me9nSPCyysM/UhDPTEoTNOI/AAAAAAAAAWs/-1-K1G7ukDM/s400/2013-08-05+16.09.20.jpg" width="400" /></a></div>
<br />
Sydänten valloittaja (ainakin kahden). Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/10847197995512354566noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-5275887547506908251.post-20021861630421862152013-07-31T16:20:00.001+03:002013-07-31T16:39:48.900+03:00Kahden kuun kuvia<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://2.bp.blogspot.com/-Dshtd-BPhTI/UfkMZucaM7I/AAAAAAAAAVE/p3nPMK9duyY/s1600/2013-05-21+16.07.26.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="300" src="http://2.bp.blogspot.com/-Dshtd-BPhTI/UfkMZucaM7I/AAAAAAAAAVE/p3nPMK9duyY/s400/2013-05-21+16.07.26.jpg" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Sitä on tullut synnyttyä...</td></tr>
</tbody></table>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://1.bp.blogspot.com/-kV-JL6Pq0Bs/UfkLr_BTM2I/AAAAAAAAAUs/ShaR8XcimPU/s1600/WP_000203.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="300" src="http://1.bp.blogspot.com/-kV-JL6Pq0Bs/UfkLr_BTM2I/AAAAAAAAAUs/ShaR8XcimPU/s400/WP_000203.jpg" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><br /></td></tr>
</tbody></table>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://2.bp.blogspot.com/-8D8CpxiJttc/UfkLxiWnvqI/AAAAAAAAAU0/nQgLtju3p04/s1600/WP_000202.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="300" src="http://2.bp.blogspot.com/-8D8CpxiJttc/UfkLxiWnvqI/AAAAAAAAAU0/nQgLtju3p04/s400/WP_000202.jpg" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Oltua paljon isän sylissä alusta asti...</td></tr>
</tbody></table>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://2.bp.blogspot.com/-GysX9mmHppc/UfkMOjzqdrI/AAAAAAAAAU8/b4Tavt422ds/s1600/2013-05-27+10.06.21.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="400" src="http://2.bp.blogspot.com/-GysX9mmHppc/UfkMOjzqdrI/AAAAAAAAAU8/b4Tavt422ds/s400/2013-05-27+10.06.21.jpg" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ihmetelty ensimmäisinä kotipäivinä kaikkea...</td></tr>
</tbody></table>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://4.bp.blogspot.com/-h8mIfNvvwIk/UfkMlCK0nTI/AAAAAAAAAVM/VP99TIDLYQs/s1600/2013-06-21+19.19.29.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="400" src="http://4.bp.blogspot.com/-h8mIfNvvwIk/UfkMlCK0nTI/AAAAAAAAAVM/VP99TIDLYQs/s400/2013-06-21+19.19.29.jpg" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Nukuttu sylissä paljon...</td></tr>
</tbody></table>
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://3.bp.blogspot.com/-EEf7TkOifTw/UfkM2R95B_I/AAAAAAAAAVc/Y-DAMcGCOms/s1600/2013-07-12+16.28.50.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="300" src="http://3.bp.blogspot.com/-EEf7TkOifTw/UfkM2R95B_I/AAAAAAAAAVc/Y-DAMcGCOms/s400/2013-07-12+16.28.50.jpg" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kokeiltu ison pojan vaatteita...</td></tr>
</tbody></table>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://1.bp.blogspot.com/-kKbmGNU70lA/UfkMwZMfvRI/AAAAAAAAAVU/2MBUUbqVieY/s1600/2013-07-12+14.13.45.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="400" src="http://1.bp.blogspot.com/-kKbmGNU70lA/UfkMwZMfvRI/AAAAAAAAAVU/2MBUUbqVieY/s400/2013-07-12+14.13.45.jpg" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ja aivan liian suuria lakkeja...</td></tr>
</tbody></table>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://1.bp.blogspot.com/-ZX7yLBH0JNA/UfkLdP6LJfI/AAAAAAAAAUk/LVE-cDlhP78/s1600/2013-07-27+20.00.06.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="400" src="http://1.bp.blogspot.com/-ZX7yLBH0JNA/UfkLdP6LJfI/AAAAAAAAAUk/LVE-cDlhP78/s400/2013-07-27+20.00.06.jpg" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Opeteltu tarttumaan asioihin...</td></tr>
</tbody></table>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://2.bp.blogspot.com/-RtbildRCQRQ/UfkLQkOf2jI/AAAAAAAAAUU/ECnUKYy8HWc/s1600/2013-07-25+20.47.44.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="300" src="http://2.bp.blogspot.com/-RtbildRCQRQ/UfkLQkOf2jI/AAAAAAAAAUU/ECnUKYy8HWc/s400/2013-07-25+20.47.44.jpg" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Syöty Kallea mielellään...</td></tr>
</tbody></table>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://4.bp.blogspot.com/-LSMt3Z0Jv2s/UfkLXA4auSI/AAAAAAAAAUc/ephTTENX6Tc/s1600/2013-07-25+20.49.18.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="300" src="http://4.bp.blogspot.com/-LSMt3Z0Jv2s/UfkLXA4auSI/AAAAAAAAAUc/ephTTENX6Tc/s400/2013-07-25+20.49.18.jpg" width="400" /> </a></td><td style="text-align: center;"></td><td style="text-align: center;"></td><td style="text-align: center;"></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Hämmästelty kamerakännykkää...</td></tr>
</tbody></table>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://4.bp.blogspot.com/-Yj7rGIUjpNs/UfkLMi3jjaI/AAAAAAAAAUM/qTAl8NhAXIU/s1600/2013-07-25+20.43.35.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="300" src="http://4.bp.blogspot.com/-Yj7rGIUjpNs/UfkLMi3jjaI/AAAAAAAAAUM/qTAl8NhAXIU/s400/2013-07-25+20.43.35.jpg" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ja tutkittu maailmaa innokkaasti</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/10847197995512354566noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5275887547506908251.post-90279001234945483022013-07-28T16:35:00.000+03:002013-11-14T14:44:45.630+02:00Nyt jo naurattaaKuten huomaatte, nyt meillä jo naureskellaan. Uusi hieno sininen kesäasu on lahja ystävältämme joka miehensä kanssa kävi perjantaina meillä kahvilla.<br />
<br />
Kivahan se on tavata eka kertaa vauvan maailman tulon jälkeen supertyylikäs ystävä, kun itsellä on tukka pystyssä, hikeä ja maitoa vaatteissa ja koti siivottuna ties milloin viimeksi. No mutta, kuuluu asiaan käsittääkseni. Kuten minulle eräs äiti jo aikoinaan neuvoi vauva-ajasta, "jos käsivarressasi on suklaata, älä nuolaise. Se ei ole suklaata." Ei ole niin justiinsa juuri nyt. Mutta katsokaas pikku päivänsädettä ja hänen uutta pukua! <br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-xmNITSLRbBQ/UfUci0uVa1I/AAAAAAAAASI/PLwEv2duPW4/s1600/WP_000334.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="http://3.bp.blogspot.com/-xmNITSLRbBQ/UfUci0uVa1I/AAAAAAAAASI/PLwEv2duPW4/s320/WP_000334.jpg" width="320" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-UQtWCN7uMs4/UfUck5kuenI/AAAAAAAAASQ/qVH_FrWQy2k/s1600/WP_000335.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="http://2.bp.blogspot.com/-UQtWCN7uMs4/UfUck5kuenI/AAAAAAAAASQ/qVH_FrWQy2k/s320/WP_000335.jpg" width="320" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/--jpb6djh1Sg/UfUcni58HXI/AAAAAAAAASY/EzL7Hv-EHP8/s1600/WP_000337.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="http://4.bp.blogspot.com/--jpb6djh1Sg/UfUcni58HXI/AAAAAAAAASY/EzL7Hv-EHP8/s320/WP_000337.jpg" width="320" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-HmThJ1KpAY8/UfUcsramD-I/AAAAAAAAASg/GLna3VfdCmg/s1600/WP_000339.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="http://3.bp.blogspot.com/-HmThJ1KpAY8/UfUcsramD-I/AAAAAAAAASg/GLna3VfdCmg/s320/WP_000339.jpg" width="320" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-lqepeJzT_m8/UfUczbSSK3I/AAAAAAAAASo/acYXCggeafU/s1600/WP_000341.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="http://4.bp.blogspot.com/-lqepeJzT_m8/UfUczbSSK3I/AAAAAAAAASo/acYXCggeafU/s320/WP_000341.jpg" width="320" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-iK8lkmrmKug/UfUc6KM6VPI/AAAAAAAAASw/mXVfgSvO8iA/s1600/WP_000344.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="http://2.bp.blogspot.com/-iK8lkmrmKug/UfUc6KM6VPI/AAAAAAAAASw/mXVfgSvO8iA/s320/WP_000344.jpg" width="320" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-Z2w7Tr9eRPg/UfUdApsRirI/AAAAAAAAAS4/jY1M2SHPIYI/s1600/WP_000347.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="http://3.bp.blogspot.com/-Z2w7Tr9eRPg/UfUdApsRirI/AAAAAAAAAS4/jY1M2SHPIYI/s320/WP_000347.jpg" width="320" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-IDgXFTJICOA/UfUdKNzUq5I/AAAAAAAAATA/qRwS6lVDtyo/s1600/WP_000342.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="http://3.bp.blogspot.com/-IDgXFTJICOA/UfUdKNzUq5I/AAAAAAAAATA/qRwS6lVDtyo/s320/WP_000342.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Näinkin meillä ihmetellään maailmaa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-0odTvMshSGk/UfUfAet-G5I/AAAAAAAAATQ/vUXAj70RN7k/s1600/WP_000291.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="http://4.bp.blogspot.com/-0odTvMshSGk/UfUfAet-G5I/AAAAAAAAATQ/vUXAj70RN7k/s320/WP_000291.jpg" width="320" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-kuMOe0EiJpc/UfUfLDL0YkI/AAAAAAAAATY/xCwiC3FU2kU/s1600/2013-07-25+20.43.39.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="http://3.bp.blogspot.com/-kuMOe0EiJpc/UfUfLDL0YkI/AAAAAAAAATY/xCwiC3FU2kU/s320/2013-07-25+20.43.39.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
Pikkumies on nyt kaksi kuukautta vanha ja jännityksellä täällä seurataan kaikkia muutoksia. Nyt kädet ovat kiinnostaneet kaveria paljon. Mieluiten niitä molempia yritetään tunkea suuhun. Tämän lisäksi nyt myös kokeillaan kiinnostuneena kaikenlaisia uusia tekstuureja ja tartutaan asioihin. Uskokaa pois lapsettomat, nyt ollaan jännän äärellä kun pehmoleluun tarttumalla tartutaan ja viedään se suuhun asti.<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/10847197995512354566noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5275887547506908251.post-75475337722309949822013-07-23T16:21:00.004+03:002013-07-23T16:32:21.606+03:00Keskeneräinen projekti no. 6: Judith Butler ja arkeologien ammatti-identiteettiTässäpä taas yksi projekti kesken, mistä lie liikkeelle lähtenyt. Taisin miettiä joskus mikä olisi yltiöhuuhaamaisin humanistitutkimus mitä keksiä saattaa ja tulin siihen lopputulokseen, että soveltaisin Judith Butlerin seksuaaliperformanssiteoriaa arkeologin ammatti-identiteetin tarkasteluun. Hetken mietittyäni asiaa huomasin, että kyllähän tuo itseasiassa ihan hupaisan mielenkiintoinen aihe olisi ja muotoilin joutaessani siihen pienen alustuksen. Asia jäi kypsymään mieleeni ja kehittelin sitä välillä eteenpäinkin.<br />
<br />
Antropologiasta peräisin olevana humanistina miellän itseni aina arkeologian oppiaineessamme hieman ulkopuoliseksi*. Sitäpaitsi juuri ulkopuolisen tarkastelijan olemus tuntuu omimmalta ja viehätti antropologiassa aikoinaan. Olen aina ollut näkevinäni hierarkkioita, ryhmäidentiteettejä ja heimoistumista kaikkialla. Tästä lähtökohdasta katsoen tietenkin yliopistollakin näitä näen.<br />
<br />
Arkeologiaan syvemmälle eksyessäni kaiken tyylinen ylimääräinen sälä ja aktiviteetti oppi- ja tieteenalan ympärillä alkoi kiinnostamaan. Olin näkevinäni heimoistumista ja sen merkkejä kaikkialla, taas vaihteeksi. <br />
<br />
Judith Butlerin ajatukset performanssista, dynaamisesta ja kehittyvästä esityksestä identiteetin rakentajana saattaa mielestäni jopa toimia muussakin kuin sukupuolisessa ja seksuaalisessa mielessä, kuten ammatti-identiteetin kehittymisen ymmärtämisessä. Joten miksipä ei sitten ihmettelisi arkeologeja tässä mielessä. <br />
<br />
Tämän asian suhteen olen jopa pistänyt hieman tikkua ristiin ja muotoillut ajatusta, sekä tekstiä pitemmällekin. Teoria ja hypoteesi löytyy, sekä kohtuullisen paljon ns. osallistuvaa havainnointia. Ajattelin keskittyä nimenomaan materiaalisten representaatioiden analysointiin, mutta tarvitsisin ehdottomasti lisää tietoja, erityisesti kuvallista antia arkeologeilta eri ammattivaiheissa. Yksi sähköposti listoille, yksi vain, sen se vaatisi.<br />
<br />
Mjoo...<br />
<br />
Ja onhan antropologiassa pitkät perinteet osallistuvan havainnoinnin puolesta. Tässähän toteutetaan vain jaloa perinnettä tätä tutkimusta ajatellen. Vaihdoin sentään arkeologiaan, siinäpä <i>gone native</i> jos jotain. Hitsi vie, menin arkeologian opiskelijan kanssa naimisiinkin. Jos tämä ei ole osallistuvaa ja kulttuurin sisältä tapahtuvaa havainnointia, niin en tiedä mikä on.<br />
<br />
*<span style="font-size: x-small;">Ulkopuolisuus on tosin maailman epäuniikein olotila. Kaikki sen jakavat, vaikka kuvittelevat olevansa ainoat näissä fiiliksissä.Hieman emohtava mielentila.</span><br />
<br />
<br />Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/10847197995512354566noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5275887547506908251.post-2880597578170072282013-07-23T16:03:00.002+03:002013-11-14T18:16:36.510+02:00Pieni suuri itkuPikkukeisarilla oli vähän itkuinen yö pitkästä aikaa. Yöitku ei ole ollut vähään aikaan ongelma, mutta perin virkeä kaveri on kuitenkin yöaikaan. Voisi jopa sanoa, että vuorokausirytmi pikkukaverilta löytyy. Päivällä nukutaan, yöllä valvotaan. No kahden yökyöpelin jälkeläinen...<br />
<br />
Ehkä tuo rytmi tuosta vielä joskus muuttuu, mutta jos minun sukuun on yhtään tullut niin vähän on toivoa. Meikäläisillä tuppaa olemaan sisäinen kello lähempänä 30 tuntia kuin 24 tuntia ja nukahtaminen turkasen hankalaa. Mutta eihän tuota pikkukaverin taipumuksia tiedä vasta kuin monen, monen vuoden päästä. Mutta nyt kyllä kukutaan yöt mielellään pystyssä.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="height: 433px; margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: left; width: 312px;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://4.bp.blogspot.com/-ti7k5XodRWw/Ue59Xf0zwII/AAAAAAAAAQk/Z5pyGm68IEU/s1600/2013-07-22+17.34.15.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="400" src="http://4.bp.blogspot.com/-ti7k5XodRWw/Ue59Xf0zwII/AAAAAAAAAQk/Z5pyGm68IEU/s400/2013-07-22+17.34.15.jpg" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ei nukuta ei</td></tr>
</tbody></table>
Ei valvominen haittaa, mutta joku aika sitten yöt sisälsivät säännöllisen neljän tunnin itkuhuudon kahdesta aamukuuteen. Tästä päästiin eroon jättämällä minun ruokavaliostani muutama ainesosa pois ja tottavie. Erehdyin eilen nauttimaan kananmunaa ja sieltä se itkuhuuto tuli taas. Omituista, mutta niinpä se vain näyttää olevan.<br />
<br />
Itkuhuuto on pojan itkuista kaikista rankinta, sillä sille ei voi mitään. Kaikkiin muihin kähinöihin ja itkuihin voimme me vanhempina tarjota apua, oli se sitten vaipanvaihtoa, syöttämistä tai syliä. Tuntuu ihanalta kun voi parantaa noin pienen ja hauraan olennon elämää. Kirjaimellisesti puhaltaa harmit pois ja pyyhkiä kyyneleet. Itkuhuuto särkee sen sijaan sydämen. Se avuttomuuden ja hädän tunne itsellä on sietämätön, mutta muuta ei voi tehdä kuin pysyä rauhallisena ja lohduttaa pientä yön sylissä. Jos muuta ei voi tarjota, niin ainakin oman lämmön ja äänen, että pieni tietää ettei ole yksin vatsakipuineen.<br />
<br />
Joskus itku jää päälle. Muistan kuinka pienenä lapsena itkukohtaukset olivat kamalia ja mahdottomia lopettaa. Ensin sitä itki jostain varsinaisesta syystä, mutta sitten itku ja paha olo muuttuivat kuin omaksi olennokseen joka raivosi sisällä. Itkua ja huutoa ei vain pystynyt lopettamaan, eikä sitä kyennyt rauhoittumaan millään. Aikuiset sanoivat, että itsehillintä ei ollut vielä kehittynyt, mutta tuntui ettei se itsestä ollut kiinni. Paha oli valtava myrskyävä hirviö sisällä ja itse oli avuton lapsi sen armoilla. Kuin pieni jolla vihaisen meren armoilla. Itku pyyhki ylitse kuin aallot joita ei pystynyt vastustamaan. Yhä uudelleen oma pieni keho tärisi huudosta, mutta se ei koskaan tuntunut omalta ääneltä. Se kumpusi jostain muualta, syvältä oman kehon sisästä, mutta oli vieras ja pelottava. Sitä oli aivan yhtä paljon huudon ja itkun armoilla kuin muutkin. Rauhoittuminen oli mahdollista vasta kuin jokin asia katkaisi sen mahtavan raivon.<br />
<br />
Pikkukaverin kohdallakin on täytynyt joskus vain odottaa, että itku on menettänyt pahimman mahtinsa. On surkeaa katsoa sivusta kun jokin niin pieni ja heiveröinen kamppailee suurta tuskaa vasten. Paljon ei voi tehdä kuin hieroa, helliä ja hoivata.<br />
<br />
Oikealla hetkellä annettu tutti tai muu lohduke saattaa
lopulta olla se pieni miekka hirviötä vastaan joka lopulta sen kukistaa.
Pienokainen on voittanut lohikäärmeen ja voi vihdoin nukahtaa isän tai
äidin syliin.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://4.bp.blogspot.com/-9GPt483fRNM/Ue58anfu2kI/AAAAAAAAAQQ/d5l2Ktcime0/s1600/2013-07-16+18.02.12.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="300" src="http://4.bp.blogspot.com/-9GPt483fRNM/Ue58anfu2kI/AAAAAAAAAQQ/d5l2Ktcime0/s400/2013-07-16+18.02.12.jpg" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Isän olkapää on usein paras paikka rauhoittua ja itkeä paha pois</td></tr>
</tbody></table>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://2.bp.blogspot.com/-6LnUWCV_vcE/Ue58dkBAZPI/AAAAAAAAAQY/WeWvm_LeAgo/s1600/2013-07-16+18.02.07.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="300" src="http://2.bp.blogspot.com/-6LnUWCV_vcE/Ue58dkBAZPI/AAAAAAAAAQY/WeWvm_LeAgo/s400/2013-07-16+18.02.07.jpg" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Vielä vähän...</td></tr>
</tbody></table>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://1.bp.blogspot.com/-dwD2xqiam5U/Ue58XZLYF4I/AAAAAAAAAQI/j6T9ynpkW0g/s1600/2013-07-16+18.02.23.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="300" src="http://1.bp.blogspot.com/-dwD2xqiam5U/Ue58XZLYF4I/AAAAAAAAAQI/j6T9ynpkW0g/s400/2013-07-16+18.02.23.jpg" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Voitto! Ja Höyhensaaret kutsuvat...</td></tr>
</tbody></table>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/10847197995512354566noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5275887547506908251.post-17879803276937837762013-07-19T13:14:00.004+03:002013-07-19T13:17:29.878+03:00Keskeneräinen projekti no. 5: Puut ja maaginen maailmankuva - Mitä kasvit kertovat kasvupaikastaan? Pikainen muistiinpano oikeastaan aiheesta. Katselin tuossa puutarhaetsiviä* ja mies huomautti ohimennen, että olisi jännää jos vanhoja hautuumaita voisi löytää puuston perusteella. Jaksossa kun trimmattiin marjakuusia hautuumaalla. Siinä sitten itsellekin tuli mieleen, että marjakuusia ei paljoa muualla näy kuin hautuumailla. Kuulema kuoleman ja uuden elämän puu. En tuosta tiedä, mutta sen tiedän, että puihin ja muihin kasveihin on aina liitetty maagisia ominaisuuksia. Voisiko miehen huomautuksessa olla jotain jujuakin?<br />
<br />
Mummoni väitti minulle, että pihlajan uskottiin ennen suojaavan taloa salamaniskulta ja muilta onnettomuuksilta. En tiedä tämänkään väitteen perää, mutta olen kyllä huomannut suomalaisten talojen (varsinkin vanhojen) pihoilla olevan aina pihlajia. Jos pellolla tönöttää yksinäinen vanha pihlaja niin sen lähistöltä löytyy takuulla vanha kivijalka. Pihlaja muistaakseni myös liitetään joskus Rauniin, joka joskus liitetään taas joissain perinteissä Ukkoon. Tässä mielessä pihlaja salamalta suojelevana voisi nätisti sopiakin vanhoihin uskomuksiin.<br />
<br />
Voivatko tietyt kasvit kertoa paikan käyttötarkoituksesta? Ja toisinpäin, voivatko tietyt paikalta löydetyt kasvit kertoa muinaisesta maagisesta maailmasta? Löytyyhän ahjojakin hautojen läheltä. Raudalla ja pronssilla on ollut taianomaisia ja rituaalisia yhteyksiä kuolemaan. Ehkä myös kasvimaailmaa voisi tutkia tässä yhteydessä. Voisi kuvitella että tiettyjä kasveja olisi istutettu tiettyjen toimintojen lähelle.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-TwIG_AI8K2c/UekRXAeQMUI/AAAAAAAAAP4/svcRxfmIqwg/s1600/Kyn%25E4jalava+-+Ulmus+laevis+42249.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="266" src="http://3.bp.blogspot.com/-TwIG_AI8K2c/UekRXAeQMUI/AAAAAAAAAP4/svcRxfmIqwg/s400/Kyn%25E4jalava+-+Ulmus+laevis+42249.jpg" width="400" /></a></div>
<br />
Tässäpä taas aihe josta en ole päässyt puusta(!) pitkälle, mutta piti ihan pistää ajatus paperille, että muistaa myöhemmin tutkaista mitä asian tiimoilta on kirjoiteltu.<br />
<br />
<br />
*<span style="font-size: x-small;">Rosemary & Thyme. <i>Cozy murder</i> -genrestä joskus vähän enemmän.</span>Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/10847197995512354566noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5275887547506908251.post-30655731968822015542013-07-18T21:11:00.001+03:002013-07-18T21:12:29.490+03:00Louis C.K:n viisautta lapsista<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-EMVQBYqm15Y/Uegvpy-aFhI/AAAAAAAAAPo/iDzBh2EAtGI/s1600/Louisck.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://1.bp.blogspot.com/-EMVQBYqm15Y/Uegvpy-aFhI/AAAAAAAAAPo/iDzBh2EAtGI/s1600/Louisck.jpg" /></a></div>
<br />Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/10847197995512354566noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5275887547506908251.post-25441032087989575702013-07-16T18:06:00.001+03:002013-11-14T14:46:18.431+02:00Arki vauvan kanssaTuttava bloggasikin tässä juuri elämästä vastasyntyneen kanssa ja sen innoittamana, sekä muistuttamana tämäkin teksti syntyi. Pitkään on pitänytkin pukea sanoiksi minkälaista elämä on pienen kanssa.<br />
<br />
Synnytyssairaalan ja herkkien osastopäivien jälkeen alkoi siis arki vauvan kanssa. Toisaalta sitä odotti, toisaalta se pelotti. Synnyttäneiden osastolla eleltiin turvallisessa kuplassa koko perhe. Ruoka ilmestyi tyhjästä ja auttajia löytyi aina kaikille pulmille. Mistään muusta ei tarvinnut välittää kuin uudesta tulijasta. Olo oli turvallinen (ja hyvin ruokittu). Meille vielä siunaantui aivan mahtava hoitajaharjoittelija joka osasi auttaa ja tukea siellä olomme ajan. En tiedä tapaanko punatukkaista Tanjaa enää koskaan, mutta mieleen hän jäi. Monet neuvot auttoivat eteenpäin tuoretta äitiä.<br />
<br />
Osastolla olimme hyvässä turvassa opettelemassa elämää kolmisin, perheenä. Kotihiirena oli kuitenkin jo kova ikävä kotia ja kaipasihan sitä oman perheen yksityisyyttä sairaalan hyörinän sijaan.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-BAw-KU3AE0k/UeVe6xeUg-I/AAAAAAAAAOw/gb0lRzaUBWU/s1600/2013-05-23+13.58.05.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="http://1.bp.blogspot.com/-BAw-KU3AE0k/UeVe6xeUg-I/AAAAAAAAAOw/gb0lRzaUBWU/s320/2013-05-23+13.58.05.jpg" width="320" /></a></div>
Kotimatkan ja kotiin saapumisen tulen muistamaan aina. Pieni ei lähtöpäivänä meinannut päästää minua edes pukemaan, sen verran tiheästi haluttiin syödä tuolloin. Mutta kaikki järjestyi lopulta ja poika saatiin turvakaukaloon (miten tämä toimii), äiti puettua (oho, nämä vaatteet mahtuu taas) ja isä tilasi taksin (mikä se numero oli). Taksikuski oli hauska tapaus. Neljän lapsen isänä hän opasti turvakaukalon käyttöön kärsivällisesti ja ajoi hellästi leikkaushaavaani varoen. Kumpihan tuntui inhottavammalta haavaa vasten, housujen vyötärö vai turvavyö? No, matka sujui hyvin. Pelkäsimme, että poju itkee koko matkan, mutta kävi kuten kuski ennusti. Vauva nukkui sikeästi koko matkan ajan. Kuulema hyvä koliikkiapu automatkailu jos sellaista tarvitsee (itse tosin vierastan autoilua sen verran, etten sitä huvikseni lähde ehkä tekemään...). Paljastui myös, että kuski oli ollut kaivajana Kierikissä ja löytänyt esitteessä olevan fantsun meripihkajutun.<br />
<br />
Koti, ihana oma koti. Ja vieläpä siisti sellainen kun olimme ennakoineet ja siivonneet ennen sairaalalle lähtöä. Ajattelimme, että palatessamme on kuitenkin niin paljon hässäkkää ettei siivota ehdi ikuisuuksiin. Tai syödä. Tai nukkua. Kaiken kaikkiaan meidät oli peloteltu aika puhki vastasyntyneen hoidosta.<br />
<br />
Kuitenkin viikot ovat kuluneet hyvin. Olen entistä vakuuttuneempi, että vauvan hoitaminen on kahden ihmisen puuhaa. Tällöin valvominen ei käy liian raskaaksi ja kotitöitäkin ehtii tehdä hyvin. Kenenkään ei tarvitse nälkiintyä tai nuupahtaa väsymyksestä kun kaksi on paikalla. Meidän onneksemme molempien kesä on vapaa. Rahaa ei ehkä ole yhtään, mutta ainakin aikaa on. En ymmärrä miten ihmiset pärjäävät nämä ensimmäiset viikot ja kuukaudet yksinään. Tai pakkohan se tietenkin on, mutta itse en vaihtaisi miestä mihinkään tässä tilanteessa. Nyt molemmat jaksaa nauttia vauvasta joka päivä, eikä itkeskely käy hermoille (sydän särkyy tosin edelleen). Elämäni hienointa aikaa, vaikka toki valvomistakin on ollut.<br />
<br />
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://2.bp.blogspot.com/-VAaK8FOsa28/UeVfWwrlwiI/AAAAAAAAAO4/j45IvbFj8BQ/s1600/2013-06-18+20.05.05.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="400" src="http://2.bp.blogspot.com/-VAaK8FOsa28/UeVfWwrlwiI/AAAAAAAAAO4/j45IvbFj8BQ/s400/2013-06-18+20.05.05.jpg" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tätä on riittänyt</td></tr>
</tbody></table>
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://3.bp.blogspot.com/-HmjTfBVNhxA/UeVfc-ay46I/AAAAAAAAAPE/ojGc_hhrTaY/s1600/2013-07-03+17.51.31.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="400" src="http://3.bp.blogspot.com/-HmjTfBVNhxA/UeVfc-ay46I/AAAAAAAAAPE/ojGc_hhrTaY/s400/2013-07-03+17.51.31.jpg" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ja tätä</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Koska meillä on ollut alusta asti kahden hoitajan etu
olemme eläneet hyvin vauvantahtisesti. Olemme menneet pojan rytmin
mukaan aika pitkälle. Ensimmäisillä viikoilla unella ja valveella ei
ollut mitään säännönmukaisuutta, poika nukkui pari-kolme tuntia ja söi
milloin söi. Alusta asti hän on ollut kuitenkin kova valvomaan. Parin
viikon ikäisenäkin syömisen jälkeen ihmeteltiin maailmaa pitkän aikaa
ennenkuin uni kelpasi. Noina viikkoina oli todellakin helpottavaa, että
pystyimme mieheni kanssa vuorottelemaan nukkumista, koska mukaan mahtui
monen monta vuorokautta jolloin poju ei nukkunut yhtään. Huolissaanhan
siinä tietenkin sai olla. Syli oli ainoa paikka missä hän nukkui edes
vartin verran, joten sylissähän häntä tuli sitten pidettyä koko ajan.<br />
<br />
Ensimmäisiin viikkoihin sisältyi myös 16 tunnin imetysmaratoneita. Onneksi nyt kaveri on kohtuullisempi syömisissään, mutta ei imettämisestä sen enempää. Sanottakoon vain, että hyvin menneestä ensi-imetyksestä huolimatta olen elänyt jonkinnäköisessä kauhun tasapainossa meneekö koko homma metsään vai paraneeko. Helppoa ei kuitenkaan aina ole.<br />
<br />
Ensimmäisten viikkojen jälkeen pikkumies on alkanut järkevöittää syömisiään ja nukkumisiaan, sekä muodostaa rytmiä. Aamulla yleensä saamme herätä pojan viuhtomiseen, koska hän nukkuu välissämme. Innokas sätkiminen herättää herätyskelloa paremmin. Seuraa tavalliset koko perheen aamutoimet, pikkumiehen vaippojen vaihto, syöminen ja muut. Tämän jälkeen minä saan aamukahvini jonka armas mieheni on keittänyt valmiiksi. Yksi elämän iloja: mies joka ei juo kahvia, mutta keittää silti aina aamukahvit. Puurot, aamupesut sun muut seuraa. Jossain vaiheessa koko perhe on tolpillaan ja puettuna. Olemme päässeet onnistuneesti tähän pisteeseen asti, että siistiydymme ihmisen näköisiksi päivisin. <br />
<br />
Päivää jaottavat pienen nukkuminen, syöttäminen ja leikkihetket. Kaveri on joka päivä entistä seurallisempi pikkuveijari. Jossain välissä hoidamme mieheni kanssa kotia ja muistamme myös ruokkia itsemme. Päiväunia nukutaan joko pinnasängyssä tai olohuoneessa äitiyslaatikossa.<br />
<br />
Illalla on mahdollisesti kylpyhetki. Olemme kylvettäneet poikaa 1-2 kertaa viikossa, mutta viime kerralla poju ilahtui kylpemisestä niin paljon, että taidamme lisätä yhden kylpykerran viikkoon lisää. Niin kuin aina, suren kun poika kasvaa. Lavuaarista lastenammeeseen vaihtaminen hieman kaihersi sydäntä hassusti, mutta onpahan taas tilaa kylpeä. Ja tila tulikin viime kylvetyskerralla tarpeeseen. Voisi sitä polskimisen ja hymyilyn määrää! Jonkinlaista nauruakin kuului karkaavan jo pienen hymyilevästä suusta. Aikaisemmin on vain ihmetelty silmät suurina koko pesutoimitusta, mutta nyt oli hauskaa!<br />
<br />
Pesun jälkeen palelemisesta riippuen olen hieronut mukulaa yö-öljyllä, jonka pitäisi rentouttaa vauvoja. Useimmiten kuitenkin on ollut tarve vain kuivata muksu nopeasti ja pukea puhdasta päälle. Omien iltatoimiemme jälkeen olemme menneet koko porukka vuoteeseen. Seurustelemme vauvan kanssa vielä ja hoidamme iltasyötön. Mahdollisesti olemme katselleet vauvaa kiinnostavia videopätkiä tabletilla, tai minä olen lukenut iltasadun. Juu, eihän ensikirjan juoni (tässä on pallo, tässä on tähti, tässä on neliö...) vielä kovin jännittävä ole, mutta pikkukeisari tuntuu tykkäävän meidän äänistä ja lämpöisestä kainalosta johon saa painautua. Jossain vaiheessa uinahdetaan.<br />
<br />
Nukkumisajat ovat koko ajan pitentyneet, varsinkin yöaikaan. Nyt on nukuttu jopa 5-6 tunnin mittaisia jaksoja ennen ensimmäistä syöttöä, tai heti sen jälkeen. Syömisjaksoja mahtuu yöhön ja aamuun siis 2-3, joiden välillä nukutaan useampi tunti.<br />
<br />
Muutamat jutut kuuluvat vauva-arkeemme säännöllisesti.<br />
<br />
<b>Itku</b>. Kyllä vauvat itkevät, vaikka ovatkin mitä lumovoimaisimpia pieniä olentoja. Muutamassa viikossa olemme oppineet aika hyvin tuntemaan veijarin ja itkun (tai ähinän) syy löytyy yleensä helposti. Kuuma/kylmä, nälkä, märkä vaippa, tylsyys/syli-ikävä. Kun nämä on käyty niin syy saattaa piillä epämukavuudessa. Vaippa saattaa hiostaa (muutaman viikon takaiset helteet) tai jalkaa kutittaa (oikeasti, tämä huomattiin toissapäivänä). Tämän jälkeen menee hankalammaksi. Pitkät itkut joihin ei auta syöttäminen eikä vaipanvaihto johtuvat arvuutellen vatsakivuista. Silloin ei oikein auta lyhyellä tähtäimellä muu kuin vatsan hierominen ja lähellä pitäminen. Eipähän tarvitse ainakaan yksin kärsiä. Pitkällä tähtäimellä taas pullon vaihto koliikkipulloon auttoi, mutta eniten on vaikuttanut oman ruokavalioni karsiminen. Jotkut ruoka-aineet vain ovat aiheuttaneet ongelmia, sanoivat tutkimukset mitä tahansa äidinmaitoon imeytymisestä. Nyt elämme perin seesteisessä vaiheessa missä pitkiä itkuja ei ole esiintynyt vähään aikaan ja kähinän syy on usein nälkä tai märkä vaippa.<br />
<br />
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: right; margin-left: 1em; text-align: right;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://2.bp.blogspot.com/-Kdk-xXiXQvg/UeVhEOt9ejI/AAAAAAAAAPY/5wm8ETTeMn0/s1600/kuvaja+001.png" imageanchor="1" style="clear: right; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="232" src="http://2.bp.blogspot.com/-Kdk-xXiXQvg/UeVhEOt9ejI/AAAAAAAAAPY/5wm8ETTeMn0/s320/kuvaja+001.png" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Joskus hän oli näin pieni!</td></tr>
</tbody></table>
<b>Surullisuus</b>. Olen jo aikaisemmin kertonut kuinka surullinen olen siitä kuinka aika kuluu ja poika kasvaa. Varsinkin tässä 7 viikon kohdalla poika tuntuu muuttuvan hurjaa tahtia. Kylvetykset on täytynyt vaihtaa lastenammeeseen, vaippojen koko on hypännyt pari numeroa ylemmäs ja pienimmät vauvanvaatteet ovat jääneet auttamatta liian pieniksi. Korvaukseksi mukaan on astunut myös hymy, nauru ja uudet taidot. Nytkin yritetään tarttua innolla laatikon reunalla roikkuvaan leluperhoseen.Olen kuitenkin jemmannut talteen pieneksi menneet vaatteet, ensimmäiset tutit ja kyllä, liian pieneksi jääneet käyttämättömät vaipat. Ihan ne pienimmät, 1-kokoa Natylta. Poju käyttää nyt kolmosia. Sanokaa hulluksi, mutta pitelen niitä minivaippoja joskus ja yritän olla itkeskelemättä kun muistan kuinka isot nekin vaipat olivat ihan ensimmäisellä viikolla.<br />
<br />
<b>Oma syyllisyys</b>. Aivan kaikesta. Keisarinleikkauksesta imetykseen. Ilmeisesti syyllisyys on erottamaton osa pienen lapsen äitiyttä. Ymmärrän nyt hieman miksi äitiyspalstat netissä ovat pullollaan tuomitsemista. Kai se jatkuva syyllisyys tasapainottuu sillä.<br />
<br />
<b>Toipuminen</b>. Leikkauksesta toipuminen on ollut turhauttavaa. Mitään ei pitkään aikaan oikein voinut kunnolla tehdä ja edelleen saa varoa. <br />
<br />
<b>Vieraskoreus</b>. Pikkuinen on mitä vieraskorein vauva. Ihan sama millainen itkukausi on meneillään, vieraiden ollessa paikalla nukutaan, syödään ja seurustellaan kiltisti.<br />
<br />
<b>Ilo</b>. Joka päivä on uusia ihmeitä täynnä. Tämä on parasta aikaa elämässä.<br />
<br />
<b>Kakka</b>. Ollaanpa nyt rehellisiä. Kyllä sekin kuuluu arkeen. Ja silloin kun ei kuulu, on lopputulos vielä jännitävämpi. Jos aikuisesta ihmisestä tulisi kerralla kokoon suhteutettuna yhtä paljon tavaraa niin olisi hän sen pamauksen jälkeen henkihieverissä, mahdollisesti kuollut. Vauvat ovat ihmeellisiä. <br />
<br />Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/10847197995512354566noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5275887547506908251.post-45759682146995272292013-07-16T14:31:00.001+03:002013-07-16T15:26:52.944+03:00Keskeneräinen projekti no. 4: Trans- ja homoseksuaalisuus menneisyydessäTämä on vaikea pätkä muotoilla sanoiksi, ajatuskin on vielä niin keskeneräinen. Kaiken kaikkiaan tämä aihe kiehtoo minua kuitenkin niin paljon, että tästä tekisi mielellään vaikka opinnäytteen. Siis jos nyt millään pystyisi muotoilemaan edes epämääräisesti mitä tässä haen takaa.<br />
<br />
Minua kiehtoo arkeologiassa nimenomaan ennen eläneiden ihmisten maailmankuva. Vaikka jaamme samat biologiset ominaisuudet ja jonkun verran samoja kulttuurillisia ominaisuuksia ennen eläneiden ihmisten kanssa, emme jaa samaa maailmaa. Emme tietenkään jaa samaa maailmaa edes nykyään eri yhteisöjen välillä, emme täysin. Minä en jaa samaa maailmaa edes syvästi uskonnollisen kristityn kanssa. Minun päätöksentekooni ei sisälly kristittyjen jumala, Paavalin opetukset eivätkä Mooseksen Lait. Minä en katso maailmaa ja näe hyvän ja pahan kamppailua, enkeleitä ja jumalan käden työtä. Emme yksinkertaisesti näe ja koe maailmaa samanlaisena.<br />
<br />
No, kaikki tämä on oikeastaan aika itsestäänselvää pässinlihaa ja lukuisat tutkijat ovatkin vaivanneet aivosoluja miettimällä millainen maailma avautuu vieraan kulttuurin silmien kautta. Voipa jopa ihmetellä onko vieraan kulttuurin tietoisuuskin erilainen omaamme verrattuna. Tavallaan menneisyyden- ja/tai kulttuurintutkimuksessa kaikki pohdinta menee periaatteessa tämän seulan läpi.Tästä huolimatta menneisyyttäkin tulkitaan joskus nykyajan näkemysten mukaan. Toki jostain on pakko aloittaa ja nykyaika on turvallisin piste mistä edetä kohti mennyttä. Joskus tuntuu vain tuo pohdinta jäävän harmittavasti kesken ja väläys menneisyyttä nähdään vain nykyajan ruusunpunaisten linssien läpi.* Aika, rahat, resurssit... jonkinlainen, hmm, temposentrisyys vaikuttavat tulkintaan aina.<br />
<br />
Koska itseäni on aina kiehtonut sukupuolisen identiteetin eri muodot olen aina mielelläni lueskellut ja perehtynyt eri kulttuurien näkemykseen aiheesta. Omassakin kulttuurissa on kokonainen tulkinnan jatkumo olemassa, aina ymmärtämättömyydestä ja homoseksuaalisuuteen niputtamisesta, monivivahteisiin käsityksiin asti. Rikkaimillaan voi puhua transukupuolisuudesta, transvetismistä, transgenderiydestä, neutreista... Mutta tämä näkemys ei ole ainut ja mikä mielenkiintoisinta, ei riitä millään kattamaan kaikkea. Muista kulttuureista löytyy omat näkemyksensä ja länsimaista poiketen kolmannen sukupuolen olemassaolo on kohtuu yleisesti tunnettu. Länsimaissa kun trans-ihmiys elää kuitenkin ankarassa sukupuolten kahtiajaossa. Jokotai, valitse. Kolmatta sukupuolta, sukupuolettomuutta, ja sukupuolet sekoittavaa tai ylittävää identiteettiä ei oikeastaan tunneta. On olemassa mies ja on olemassa nainen. Joskus katsotaan ihmisen päätyneen väärään biologiseen kehoon, mutta siihen tulkinta useimmiten jää.<br />
<br />
Aihetta tutkiessa törmää kuitenkin hijiroihin, ladyboyhin, two-spiritteihin ja niin edelleen. Kulttuurista toiseen käsitykset vaihtelevat, mutta kaiken kaikkiaan ne istuvat huonosti länsimaisiin tulkintoihin ja käsityksiin trans-ihmisistä. Samoin ne eivät ole yhteismitallisia keskeneen, eli länsimainen käsitys ei ole poikkeuksellisen erilainen, ne eroavat kaikki toisistaan. Selkein ymmärrys kulttuurin käsitykseen sukupuolen identiteetistä saa vain yrittämällä ymmärtää niitä kulttuurista itsestään käsin. <br />
<br />
Tällä alustuksella ja lähtökohdalla olisi mielenkiintoista tutkia menneiden yhteisöjen käsitystä sukupuolen eri identiteeteistä, koska turhan usein näitä juttuja on menneisyyden tutkimuksessa käsitelty hieman yksiulotteisesti, soveltamalla vain nykyistä LGBT-näkemystä menneeseen. Iltapäivälehdistö on tässä kyllä huomattavasti pitemmällä kaikessa karmeudessaan. Muistan taannoin löytyneen haudan jossa miehen luurangon lisäksi löytyi naisille tyypillisiä esineitä. Lööpit julistivat maailman ensimmäisen homon löytyneen. Facepalm, facepalm, facepalm.<br />
<br />
Sukupuolista identiteettiä ja seksuaalista suuntautumista ei pitäisi sotkea mennen tullen palatessa, mutta onhan se tietenkin arjessa pitkään ollut takaraivoon iskostettua, että homot ovat neitejä jne... Muita viisauksia. Mutta, mutta, tieteen taholta miehen luokittelu transukupuoliseksi on myös yhtä pinnallista, koska silloin käytämme yksinomaan nykyaikaista viitekehystä. Nykyaikainen konteksti on kaikin puolin ongelmallinen jo siinä, että homoseksuaalit ja transihmiset ensin eritellään eri kategorioiksi ja sitten lyödään yhteen. Tämä ensinnäkin jättää tyhjentävästi ulos määrittelyistä kaikki muut, ja toisekseen nämä kaksi eri ryhmää ovat hyvin harvoin olleet toistensa kanssa tekemisissä. On ollut aikoja milloin homous on ollut sallittua, mutta vastakkaisena sukupuolena eläminen on ollut syvästi kiellettyä. Vastaavasti on nykyäänkin paljon yhteisöjä, joissa on täysin sallittua omaksua toinen sukupuoli, mutta homoseksuaalisuus on kiellettyä. <br />
<br />
Mielestäni siis koko pinnallinen ja moderni LGBT-viitekehys pitäisi hylätä kokonaan menneisyyttä tarkastellessa. Tulkinnoissa pitäisi käyttää hyväksi enemmän etnografiaa ja pyrkiä ymmärtämään sukupuolista identiteettiä koko kyseessä olevan kulttuurin omista lähtökohdista käsin. Muuten päädymme vain hyvin lyhyen matkaa eteenpäin "maailman ensimmäisestä homosta". Lisääppä soppaan vielä biologinen interseksuaalisuus, niin voi huomata ettei sateenkaarilaseilla pitkälle pötki.<br />
<br />
No mitäs sitten tutkisi varsinaisesti? No mm. Fennoskandian kaksoishautaukset kiinnostaa, samoin juuri hautausesineistön ja luurangon sukupuolen tarkastelu. Ihan ensimmäiseksi tekisi mieli kuitenkin perehtyä ylipäätään tutkimushistoriaan ja katsoa miten aihetta on käsitelty kuluneina vuosina ja kuinka paljon teoria on kehittynyt.<br />
<br />
<br />
Bubblin' Under:<br />
<br />
Keskeneräinen projekti no. 5: Judith Butler ja arkeologien ammatti-identiteetti<br />
Keskeneräinen projekti no. 6: Aika menneisyydessä - Miten ajan ymmärtäminen on muuttunut Pohjois-Pohjanmaalla esineistön perusteella<br />
<br />
Ja turkasesti lisää vauvakuvia. <br />
<br />
<br />
*<span style="font-size: x-small;">No ruusunpunaiset ja ruusunpunaiset. Yleinen periaate kun tuntuu olevan, että ennen oli aina ankeampaa. </span><br />
<br />
<br />Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/10847197995512354566noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5275887547506908251.post-72939235691282941692013-07-13T20:12:00.003+03:002013-11-14T14:47:36.134+02:00Lastenhuone (jeij, ylivalottuneita valokuvia)Sisustus on mahtava juttu, mutta on ankeaa kun a.) on perfektionisti b.) rakastuu miljoonaan eri tyylisuuntaan c.) ei siedä tyylien sekameteliä d.) lottovoitto antaa odottaa itseään.<br />
<br />
Pojan huoneen laitto kulki useamman muutoksen kautta nykyiseen suht itseäni tyydyttävään tilanteeseen, tosin vaatekaapit pitää vielä järjestellä uusiksi (ainahan ne pitää...).<br />
<br />
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-ATYXp9c6jc0/UeGFE9UcO0I/AAAAAAAAANE/c8b8EIZ8zLc/s1600/2013-07-13+18.58.11.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="400" src="http://3.bp.blogspot.com/-ATYXp9c6jc0/UeGFE9UcO0I/AAAAAAAAANE/c8b8EIZ8zLc/s400/2013-07-13+18.58.11.jpg" width="300" /></a>Ovessa roikkuu nätein potkupuku, joka odottaa vielä pojan kasvamista. Täytyy muistaa kyllä jatkossa, että se on muutakin kuin koriste, ettei vain poju kasva huomaamatta vaatteesta ohi. <br />
<br />
Hyllyltä löytyy pehmopeluja ja kantoliina, sekä kantopussukka. Täytyy myöntää, että laiskana tulee kotioloissa käytettyä kantopussia liinan sijaan koko ajan. Ja onhan se noin pienelle kehtoasento vielä parempi kuin pystympi sidonta, jonka trikooliinalla joutuisi tekemään.<br />
<br />
Kantopussi on kyllä ollut kätevä kapistus. Helpottaa nukuttamista kun mukelo siihen uinahtaa yleensä melkein heti. Virkeällä tuulellakin tykkää siinä olla kun pääsee näkemään maailmaa äidin tai isän sylistä. Äitiyslaatikon ja pinnasängyn maisemat tuppaavat pysymään samoina.<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-0QX2Aa4hKPE/UeGFLgPMxII/AAAAAAAAANQ/frs9gp_JMCw/s1600/2013-07-13+18.59.03.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="400" src="http://3.bp.blogspot.com/-0QX2Aa4hKPE/UeGFLgPMxII/AAAAAAAAANQ/frs9gp_JMCw/s400/2013-07-13+18.59.03.jpg" width="300" /></a>Yleiskuvaa.Nojatuoli ja jalkarahi ovat olleet kovassa käytössä imettäessä ja pumpatessa, ja onpa siinä joitakin pojun itkuisempia öitä nukuttu. Myös sinisen Doomoon imetystyyny on ollut kätevä, varsinkin alussa kun opettelemista hommassa oli ihan tarpeeksi. Pinnasängyn taideteippauksia näkyy kuvassa pikkuisen. Takaseinällä ovat onnittelukortit joita saimme pojan syntymän kunniaksi. </div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-9_Ro8g7JaYU/UeGIDyw9mII/AAAAAAAAANk/Uno8lI0wNKE/s1600/2013-07-13+18.59.36.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="400" src="http://4.bp.blogspot.com/-9_Ro8g7JaYU/UeGIDyw9mII/AAAAAAAAANk/Uno8lI0wNKE/s400/2013-07-13+18.59.36.jpg" width="300" /></a></div>
Päävärit ovat siis vaaleansininen ja vaaleanpunainen, mutta jostain syystä vaaleanpunainen tyyny näkyy tässä turhan korallinpunaisena ja muut sävyt haaltuvat olemattomiin. Huomaa hyllyllä Trivial Pursuit- ja Carcassonne-lautapelit kehittyneille vastasyntyneille...<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-3d2jSyZZcWA/UeGIKTXaZFI/AAAAAAAAANw/qftLA5i_sYw/s1600/2013-07-13+18.59.54.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="400" src="http://4.bp.blogspot.com/-3d2jSyZZcWA/UeGIKTXaZFI/AAAAAAAAANw/qftLA5i_sYw/s400/2013-07-13+18.59.54.jpg" width="300" /></a>Vaipanvaihtopiste tuskin koskaan on mikään vetävin sisustuselementti, mutta kyllä tämä Ikean avustuksella koottu pöytäkombo on hoitopisteenä ihan hyvin palvellut. Verhot ja Bambi-seinävaate ovat olleet minulla lapsena. Kiitos äitille kun on säilyttänyt niitä kaikki nämä vuodet, hyvin on päässeet käyttöön taas. Huom. strategisesti asetettu pyykkikori. Kivoin aika pissata kun on juuri silloin kun vaippaa vaihdetaan. Boonuspisteitä saa jos osuu vaipanvaihtajaan, eikä pissitä vain omille kintuille.</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
Ja viimeisimpänä pikkumiehen pinnasänky. Tässä on nukuttu lähinnä päiväunia, yöt vietetään äidin ja isän vierellä.</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-8VfDLmKGgg4/UeGJp1AupeI/AAAAAAAAAOI/aotfiI1YlZ8/s1600/2013-07-13+19.01.40.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://4.bp.blogspot.com/-8VfDLmKGgg4/UeGJp1AupeI/AAAAAAAAAOI/aotfiI1YlZ8/s400/2013-07-13+19.01.40.jpg" width="400" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
Vielä kun saisi mobilen ja kunnon katoksen pinnasänkyyn. Ja sitterin. Ja sitterin leikkikaaren. Ja puuhamaton. </div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
Juujuu, jos lapsi tarvitsisi muuta kuin äidin rinnat niin ne olisivat tulleet lapsiveden mukana. Mutta kun, mutta kun. Kaiken tuolle nyt haluaa antaa.</div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/10847197995512354566noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5275887547506908251.post-88149622755769833472013-07-11T17:45:00.002+03:002013-11-14T18:19:11.666+02:00Mielessä pyörii<b>Shetlanti</b>. Shetlanti kiinnostaa nyt ihan älyttömästi. Kiinnostuksen laukaisi tällä kertaa Ann Cleevesin dekkarit. Noitapa tuli luettua öisin imettäessä, ja vaikka ne nyt ovatkin aika tavanomaisia murhamysteereitä niin tapahtumapaikka Shetlanti jäi kiinnostamaan. Sarjan toisessa osassa meikäläiselle jännitystä toi vielä kirjan ympäristö; arkeologiset kaivaukset Whalsayssä. Googlettamalla opinkin, että Shetlantia on asutettu iät ja ajat. Arkeologiasta kiinnostuneelle töllisteltävää piisaisi kivikaudelta viikinkeihin ja hansaan. Jokaiselle jotakin. Minuahan kyllä siis kiinnostaisi kaikki mahdollinen. Myös maisemat ovat kiehtovia, tuollaiset "maailman laidalla" olevat paikat vetävät minua puoleensa vastustamattomasti. Shetlannista eksyin tutkiskelemaan Fair Isleä ja Fair Islen neulontatekniikkaa, joka taas johti...<br />
<br />
<b>Neulonta</b>. Tai kutominen kuten meillä päin sanotaan. Tutkiskelin netistä Fair Islen innoittamana hienoja neuleita. Sääli, että aito Fair Islen neule on oman kukkaroni ulkopuolella (vai lojuuko minulla jossain 300-400 euroa), mutta tekisi mieli kaivaa omat puikkoni taas esille. Enhän minä mitään koskaan saa valmiiksi, mutta kutominen on hyvin rauhoittavaa puuhaa. Ja joku körttiläinen työmoraalin siemen on kai minuunkin upotettu, kun <i>tuntuu syntiseltä katsella tv-sarjoja ilman, että käsillä on jotain puuhaa</i>.* Ja olisihan se aidon ihanaa jos oikeasti onnistuisin kutomaan pienellemme vaikka torkkupeiton vaunuihin. Jatkoa taitaa seurata Keskeneräiset projektit-osiossa...<br />
<br />
<b>Palapelit</b>. Sain mieheltäni joululahjaksi täydellisen palapelin. Juuri tuollaisesta kuviosta pidän, tarpeeksi vaihtelua ja pieniä yksityiskohtia näperrettäväksi. Mikään ei ole niin rasittavaa (no joo, ehkä pari muuta juttua) kuin hyvää hyvyyttä annettu suuri palapelilahja, jossa pinnasta yli 50% on samaa sävyä. Pienempänä versiona se ei haittaa yhtään, silloin on ihan hauskaakin koota palapeliä palojen muodon mukaan. Mutta ei sitä kyllä jaksa yli 50 sentin menevissä palapeleissä, tai ainakin minun minipinnani palaa hihojeni ja hermojeni kanssa No minullapa on nyt täydellinen palapeli. Miksi siis en ole koonnut sitä jo? No kun se on isompi kuin minä itse! Nyt kevään hulinan ja elämän tasaannuttua silmäilen sillä silmällä kotimme tasoja, että kohta sen aloitan. Ei jaksa odottaa enää.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://4.bp.blogspot.com/-VSpz2CsLtQM/Ud7E6pHHMEI/AAAAAAAAAM0/G_NNS7_Rl-s/s1600/2013-07-11+16.11.30.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="240" src="http://4.bp.blogspot.com/-VSpz2CsLtQM/Ud7E6pHHMEI/AAAAAAAAAM0/G_NNS7_Rl-s/s320/2013-07-11+16.11.30.jpg" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Jukranpujut</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<b>Murhat</b>. No fiktiiviset murhamysteerit. Meidän perheessä on aina luettu dekkareita ja periaate on se, ettei kirja ole mikään ellei viimeistään ensimmäisen sadan sivun jälkeen ainakin yhtä tyyppiä ole saatu kolkattua hengiltä. Lukemisen lisäksi katselen paljon dekkarisarjoja ja olen aina haaveillut oman dekkarin kirjoittamisesta. Juu, väistämättähän se ei kovin kummoinen ole. Jokainen mahdollinen kikka ja puijaus on jo keksitty, joten rikoksen omaperäisyyteen ei dekkarimaailmassa oikein voi enää nojautua. Mutta eipä hätää, näkökulmakin virkistää kovasti murhaa kuin murhaa. Esimerkiksi Kathy Reichsin Brennan tutkii forensisen antropologin näkökulmasta rikoksia ja sehän osteologiaan perehtyneelle on hauskaa (juonet taas ovat hieman tylsempiä), Cleevesin Shetlanti-sarja kuvailee Shetlantia. Jonathan Creekissä taikatemppujen luoja päihittää poliisit mennen tullen ja niin edelleen. Suosikkejani on erityisesti Terry Pratchettin Watch-sarja joka vie tutun <i>whodunnit</i>-genren Discworldiin. Joskus vielä minäkin... Kirjoitan siis, en murhaa. Olen jo punonutkin hienon murhamysteerion mielessäni. Kyllä, kyllä, juuri sellaisen joka on vain kirjoittamista vaille valmis... <br />
<br />
*<span style="font-size: x-small;">Ei sillä lailla, hävetkää. </span>Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/10847197995512354566noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5275887547506908251.post-20382035539429300152013-07-10T18:01:00.002+03:002013-07-10T21:44:44.383+03:00Psykedeliaa koko perheelleEilen viihdytimme pikkuista tabletillamme. Kaveri on isänsä sylissä katsellut jo monet illat (yöt) silmät pyöreänä tietokonepelejä ja vilkuillut joskus hämmentyneen näköisenä telkkua. Mututuntuma on kuitenkin että nämä visuaaliset virikkeet ovat kuitenkin aivan liian monimutkaisia vielä pojun kehittyville aivoille. Hänen silmiin ne näyttävät varmaan aivan käsittämättömältä värien ja valojen sekamelskalta. Mutta eipä hätää, kyllä sitä puolitoistakuukautisen voi jo opettaa sohvaperunaksi! Mies löysi netistä vinkeitä vastasyntyneille tarkoitettuja videoita joita sitten näytimme tabletilla pikkumiehelle. Voi niitä ilmeitä! Pahinkin koliikki hiljeni hetkeksi kun silmät pyöreänä tuijotetaan liikkuvia mustia palloja. Innoissaan hän näytti olevan kun raajat viuhtoi ja suu oli ammollaan ällistyksestä. Pätkien loputtua käännyttiin katsomaan jompaa kumpaa meitä ja jokelleltiin kovaäänisesti jotain vauvakielellä. "Lisää, lisää!"?<br />
<br />
<a href="http://vimeo.com/8959370" target="_blank">Newborn Visual/Audio Brain-Centers Stimulator</a><br />
<br />
<a href="http://www.youtube.com/watch?v=KFKYQdIer08" target="_blank">Baby View Classical Music and Visual Stimulation</a><br />
<br />
Varoitus, vauva voi joko uupahtaa väsymyksestä moisen
audiovisuaalisen ilotulituksen jälkeen, tai sitten ylistimuloitua ja
kukkua pystyssä puoli yötä (ilmeet olivat kuitenkin sen arvoisia)...Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/10847197995512354566noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5275887547506908251.post-9995706885594120102013-07-09T16:54:00.002+03:002013-07-10T09:22:51.132+03:00Keskeneräinen projekti no. 3: Muistin tallentaminen - Kenelle ja miksi?Yksi pitkään mieltäni vaivannut asia on nykykulttuurin lyhytjänteisyys ja -näköisyys. Emme ajattele vuotta, viittä vuotta, saati sukupolvia pidemmälle. Menneisyyttä tutkivien tieteiden ihanteena on säilyttää kumuloitunutta tietoa jälkipolville. Vai onko? Omasta mututuntumastani se on aina ollut aika päälle liimattu ajatus, jonka toteutumiseen ei ole laitettu aitoa intohimoa. Maata tongitaan ja lähteitä analysoidaan ikäänkuin oman sukupolvemme iloksi, mutta en ole aivan varma miten kerätty tieto yltää tulevaisuuteen, sukupolvien kuilun yli.<br />
<br />
Nykyajastammekaan emme välitä paljoa jättää tulevaan, perinnöksi ainakaan. On muutamia kuriositeettiprojekteja, kuten peruskiviin muurattavat aikakapselit ja siemenpankit Huippuvuorilla, sekä symbolipohdinnat miten ydinjäte merkitään niin että sen ymmärtää tulevaisuudessakin. Mielestäni menneisyydentutkimuksen ydin pitäisi kuitenkin olla tiedon saavuttamisessa ja säilyttämisessä. Jos tietoa ei edes yritä jättää perinnöksi, on sen kerääminen täysin turhanpäiväistä, postimerkkeilyyn verrattavaa harrastetta.<br />
<br />
Muutamia hajatelmia aiheesta on tullut vastaan. Päällimäisenä tuntuu olevan ajatus, että meidän ei tulisi tietoisesti yrittää säilyttää tietoa jälkipolvia varten, koska silloin veisimme heiltä tulkinnan mahdollisuuden. Ikäänkuin antaisimme tulevaisuudelle ison paketin hyväksyttyä, virallista tietoa omasta näkökulmastamme, mutta kieltäisimme jälkipolvilta jatkonuuskimisen. Toisin sanoen vääristelisimme tietoa, vaikka hyvin aikein ja ehkä jopa tahattomasti (ks. blogin otsikko).<br />
<br />
Varteenotettava ajatus ja täyttä pupujussin puutaheinää. Ensinnäkin, tutkimme jo nyt ns. virallista, siloteltua totuutta usein. Haudat esimerkiksi ovat peruskauraa arkeologialle, mutta eivät ne mitään yksilön riemuilmauksia ole. Haudat ovat kulttuurin kuvia ja yleensä niissä pyritään näyttämään normitettua todellisuutta, ovathan ne nimenomaan yhteisön luomuksia, ei yksilön joka on jo potkaissut tyhjää. Mainoskylttejä kunnollisuudelle omassa makaaberiudessaan. Yhteiskunnat yrittävät aina säännellä omakuvaansa. Jossain mielessä sitä voisi sanoa yhteisön maailmankatsomukseksi. Nytkö yhtäkkiä tulevaisuudessa tutkijat ottaisivatkin yhteisön kiiltokuvan kaikenkattavana totuutena? Arkeologit nyt ainakin tukkivat nenänsä joka paikkaan ja repivät asian kuin asian kappaleiksi tarkastellessaan sitä eri näkökulmista. Annetaan se ilo ja kunnia myös jälkipolville, sillä toiseksi, mikä oikeus meidän sukupolvellamme on aliarvioida tulevaisuuden tutkijoita? Eivätköhän he ole vähintään yhtä päteviä tutkimaan menneisyyttä niin tahattomista kuin tahallisista jäänteistä.<br />
<br />
No myöntävää mutinaa sitä joskus kuuluu, olisihan se nimittäin kiva jos menneisyyden kulttuuritkin olisivat ajatelleet esimerkiksi arkeologiressuja enemmän ja jättäneet muutaman selittävän opasteen ja käyttöohjeen jälkeensä. Tongimme roskia ja yritämme ymmärtää tuhannen vuoden imperiumia, kyllä siinä kaikki lisäapu olisi paikallaan. Ironista kyllä, menneisyys tulvii jälkipolville jätettyjä viestejä. Pyramideja, temppeleita, ukaaseja vasalleille, riimukiviä. Kamaa säilytettiin hyvin, koska sitä siirrettiin sukupolvelta toiselle. Siihen nähden meidän kulttuurimme on sudenkorentomainen, ohi silmänräpäyksessä. Olemme rakentaneet suurimmat monumentit, laajimmat kaupungit ja hukumme tavaraan, mutta olemme tehneet sen vain itsellemme. Tavara nakataan pois murehtimatta, rakennukset vaihtuu firman vaihtuessa ja infrastruktuuri rapautuu. Kulttuurimme on silmänräpäyksen kulttuuri verrattuna niihin kulttuureihin jotka säilyivät satoja vuosia ja rakennettiin kestämään tuleville sukupolville.* Kyllä, takana oli usein hallitsijan jos toisenkin itsetärkeys ja vankkumaton usko, että porukkaa pääsee pomottamaan vielä haudankin takaa, mutta onpahan enemmän kuin nyt. Kauniit puheet tulevista sukupolvista on rehellisesti sanottuna tuubaa. Emme me suunnittele oikeasti mitä ja miten jätämme jälkeemme perintöämme. Me tuhlaamme perintöämme minkä ehdimme ja se on jälkipolvien ongelma miten hoitavat asiansa. Sama tuntuu olevan asenne myös tietoon, kaikkien korulauseiden alla. Tavaraa tutkitaan, että saadaan julkaisuja ja rahoitusta, näyttelyitä järjestetään, että saadaan mainetta ja rahoitusta. Sen jälkeen kun kvartsit eivät vedä kumpaakaan niin ne voidaan nakata mäkeen** ja uskoa jonkun pölyttyneen luettelon kyllä säilyvän Erkki-XY8294:lle viiden sukupolven päähän. Kyllä kaikki lutviutuu, tuntuu olevan mentaliteetti nykysukupolvellamme tulevaan.<br />
<br />
Me tutkimme itsemme tähden. Ja se on surullista. Tietoa löydetään vain unohdettavaksi jälleen. Mitä sitten minusta pitäisi tehdä? En minä tiedä. Olen aina vitsaillut kaivauksilla, että mielestäni kaikkien kulttuurien pitäisi elää biohajoavissa asumuksissa keskellä aavikkoa ja pakata aina sukupolvelta jälkeensä musta laatikko, joka sisältäisi tiedon siitä ajasta. Säästäisi kaivajaressukan rikkomasta luitaan tiilimurskaan ja ties mihin mitä vastaan tulee. Ihanaa hiekkaa ja savea vain joiden keskeltä löytyisi siisti paketti tietoa. Noo, vitsi vitsinä. En taida olla pääsemässä tiilimurskaa karkuun ainakaan vielä.<br />
<br />
Tosin apropoo, esimerkiksi SETI-ohjelma on tehnyt juuri näin ja lähettänyt avaruuteen luotaimen mukana laatan jossa on tiivistetysti tietoa ihmiskunnasta, ihan kaiken varalta. Eivät he luota siihen, että avaruuteen karanneet lähetykset kertoisivat meistä kaiken oleellisen (helou, Jersey Shore ja Johanna Tukiainen, siinäpä mallia alieneille). Eli jos he, niin miksemme myös me suhtaudu tiedon lähettämiseen (tulevaisuuteen, ei avaruuteen) hieman positiivisemmin?<br />
<br />
SETI:n laatalla on myös toinen tärkeä funktio. Se ilmaisee vastaanottajalle, että <i>olemme ajatelleet heitä ja avaamme tietoisesti yhteyden välillämme</i>. Ojennamme vertauskuvallisesti käden valovuosien ylitse. Siihen nähden meillä on vaikeuksia ojentaa käsi edes vuosien ylitse, saati sitten sukupolvien.<br />
<br />
Mitä sitten pitäisi tehdä? Tietolaatikoita tulevaisuuteen? Olisiko se liian manipuloivaa? En minä tiedä, hieman liian vähän ja hieman liian myöhään sanoisin. Ongelma on syvemmällä, tavassamme tarkastella aikaa. Olemme sudenkorennon sukupolvi joka unohtaa tulevaisuuden. Emme rakenna mitään kestämään tulevaisuuteen. Jos jokin luomamme kestää niin se on tehty vahingossa ja tahattomasti. Neljännesvuosikatsauksissa ei piitata millaisessa maailmassa lastenlapsemme elävät. Koko tiedontallennuksen periaatteita pitäisi mielestäni tarkastella laajemmassa aikaperspektiivissä.<br />
<br />
En minä suinkaan mitään uutta ole tässä ehdottelemassa. Pyörittelen mielessäni ottaisinko yhteyttä <a href="http://longnow.org/" target="_blank">Long Now Foundationiin</a> ja tiedustelisin heidän ajatuksiaan tämän dilemman saralta. Kyseinen lafka on omistaunut aikakäsityksemme laajentamiseen ja heillä on aika mielenkiintoisia projekteja. Myös Deep History/Deep Time on tuttu käsite monelle menneisyyden tutkijalle. Ja onhan nyt slow food, leppoistaminen yms. muotia. Miten olisi Slow Remembering? No ehkä joku muu raflaava nimi, tuo kuulostaa liikaa dementialta...<br />
<br />
Mutta mitäs minä asialle aion tehdä? No oma projektini olisi perehtyä aiheeseen tarkemmin, ottaa yhteyttä Long Now-säätiöön ja kirjoittaa asiasta lisää pohdintaa. Mutta tiedättehän... Projekti on <i>kesken</i>.<br />
<br />
*<span style="font-size: x-small;">Kun minä olin nuori niin sivilisaatiotkin rakennettiin paremmin!</span><br />
**<span style="font-size: x-small;">Vapauttaa luontoon. Löydöt tarvitsevat kvartsityttöjä jotka vapauttavat ne huonosta hoidosta takaisin luontoon. </span>Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/10847197995512354566noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5275887547506908251.post-39371892480748981312013-07-08T19:10:00.002+03:002013-07-10T09:24:53.739+03:00Keskeneräinen projekti no. 2: Pinkki taala ja arkeologis-henkinen turismiArkeologia ja turismi-kurssille olisi tarkoitus tässä kahden viikon sisään kirjoittaa jokin essee. Itseasiassa se olisi pitänyt palauttaa jo ajat sitten, mutta perhana kun tuli keisarinleikkaus ja muuta pientä vastaan. No onneksi sain ekstra-aikaa kaksi kuukautta lisää esseen palautukseen. Pitäisi vissiin hankkia mukuloita useamminkin.<br />
<br />
No mistäs sitä kirjottaisi? Olen tässä kurssilta asti pyöritellyt mielessäni hajatelmia ns. pinkistä dollarista/punnasta kurssin antamassa viitekehyksessä. Pinkillä dollarilla viitataan jättimäisesti kasvavaan turistiryhmään, LGBT-ihmisiin. Myönnettäköön, luultavasti homoseksuaalit sun muut ovat ennenkin matkailleet, mutta nyt puhutaan matkailusta jossa he voivat avoimesti olla omia itseään. Sanomattakin selvää, että esimerkiksi häämatkalaisilla olisi kurja matkata johonkin jossa he joutuvat salailemaan suuntaumuksensa ja matkansa tarkoituksen. Ehkä yberkonservatiivit tykkäisivät ajatella, että homous ja kumppanit ovat marginaali-ilmiöitä ja koskevat joitain muutamaa harvaa yksilöä, mutta näinhän tietenkään ei suinkaan ole, vaan kysymyksessä on suuri ihmisryhmä joka alkaa olla kohtuu kyllästynyt häpeilemään olemassaoloaan. Joten pieni matkailuyritysten ja opasreissujen ala on kasvamassa täyttäen tämän segmentin tarpeita. Yleensä tällä on tarkoitettu esimerkiksi LGBT-ystävällisten maiden, kaupunkien, majoitusten, harrasteiden, opaskierrosten jne. tarjoamista näille vähemmistöille matkailun saralla. Pinkki taala on oman nimensä ja huomionsa ansainnut, mutta ei vain selkeän tarpeensa vuoksi. Matkailuala ei ole mikään hyväntekeväisyysbisnesten paratiisi. Pinkki taala kiinnostaa, koska LGBT-ihmiset ovat valmiita myös <i>kuluttamaan</i> rahaa saadakseen reissustaan kaiken irti. Joten johan yrittäjiä kiinnostaa.<br />
<br />
No mitäs sitten kun San Fransiscot ja eurooppalaiset gay-paraatit ovat koluttu läpi ja kyllästyttää? No minähän tietenkin aloin miettimään tätä arkeologian näkökulmasta. Heterotkin tykkäävät kulttuurikohteista ja kikattelevat lapsellista mielihyvää saaden roomalaisten härskeille mosaiikeille, joten voisiko seksuaalisen tai sukupuolisen suuntautumuksensa puolesta vähemmistöön kuuluvaa turistia kiinnostaa ns. oman jenginsä historia? Lähtevätkö lesbot Lesbokselle huokailemaan Sapfon runojen perään? Tarjotaanko tällaista näkökulmaa edes ns. homoturismin piirissä?<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://3.bp.blogspot.com/-upY7rNTrVPU/Udr99FQnkMI/AAAAAAAAAMk/T5Da9ckoFHY/s1600/blogs.gif" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="320" src="http://3.bp.blogspot.com/-upY7rNTrVPU/Udr99FQnkMI/AAAAAAAAAMk/T5Da9ckoFHY/s320/blogs.gif" width="298" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Masentavan kypsästi valittu havainnollistava kuva tekstiä tukemaan,<br />
ottaen huomioon mitä kaikkea Google tarjoakaan aihepiiristä...</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Epäilen ettei, ja olisi hyvin mielenkiintoista perehtyä tämän ajatuksen tarjoamiin ongelmiin ja mahdollisuuksiin. Tiedossa olisi stereotypioita, identiteettipohdiskelua, markkinavoimien analysointia ja niin pois päin. Toisaalta voisi ajatella, että esimerksi gay-pariskunta haluaisi lomallaan nimenomaan sulautua joukkoon, nauttia reissustaan parina yhtenä muista, jolloin nimenomaan homoseksuaalisuuden historiaan puretuvat kulttuurikohteet voivat tuntua liian huomiota herättäviltä. Toisaalta taas tunkua piisaa nimenomaan tällaisiin moderneihin kohteisiin, kuten juuri suuriin homoparaateihin. Kyllä nähdäkseni tällaisilla tapahtumilla on identiteettiä rakentava merkityskin monille vähemmistön edustajille. Olisi suorastaan aliarvioivaa suoralta käsin olettaa, ettei kulttuurillinen ja historiallinen näkökulma esimerkiksi homoseksuaalisuuteen kiinnostaisi matkatessa.<br />
<br />
Mutta saa nähä meneekö essee nyt vielä läpi. En ole vielä keksinyt oikein sopivaa näkökulmaa kun en nyt pääse (jaksa) haastattelemaan LGBT-ihmisiä ja varsinaista pinkin taalan arkeologista turismia ei vielä kaupallisessa tai tutkimuksellisessa mielessä ole. Tietääkseni. Pikagooglettamalla.Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/10847197995512354566noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5275887547506908251.post-44694835178845056312013-07-08T18:09:00.004+03:002013-11-14T14:48:33.161+02:00Vauvan hymyistä ja vaunuista<div style="margin-bottom: 0cm;">
Huhahhei ja onneksi helleaalto on tältä
erää ohi ja ilmat ovat muuttuneet inhimillisemmiksi. Ei ole mukavaa
kun koko perhe hikoaa ja yrittää keksiä viilennyskeinoa joka ei
sisällä vetoa vauvalle.</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Sukulaiset ovat käyneet ihailemassa
pikkukeisariamme ja ilmeisesti kaveri hurmaa muutkin kuin minut. En
silti voi olla tuntematta pientä mustasukkaisuutta. En haluaisi
jakaa häntä aivan vielä muiden kanssa. En varsinkaan nyt kun hän
oppi kunnolla hymyilemään viikko sitten (2.7, pistetään ylös
että varmasti muistetaan). Olin jo hieman huolissani, sillä
asiantuntevasti blogimaailma on kertoillut vastasyntyneistä jotka
hymyilevät ihan koko ajan. Meidän pikkukeisarimme on sen sijaan
lähinnä kurtistellut kulmiaan kaikelle. </div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Mutta, mutta. Noin viikko sitten äitini kävi
meillä katsomassa pikkumiestä toiseen otteeseen ja siinä koko
porukan ihaillessa häntä aurinko valaisi yhtäkkiä huoneen. Tai
auringolta se ainakin tuntui minulle. Maailman kaunein, ihanin,
valoisin hymy mitä kuvitella saattaa levisi pojan kasvoille. Jalat
ja kädet viuhtoivat innoissaan, silmät meni hymyyn, suu aukesi
äänettömään nauruun. Voi <i>hyväherranjumala</i>, miksi kukaan ei
kertonut etukäteen tuosta hymystä mitään? Sitä että on valmis
tekemään<i> mitä tahansa</i> nähdäkseen sen uudestaan? Sitä kuinka se
nappaa sydämen vangiksi ikuisiksi ajoiksi?</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Sen jälkeen poika on hymyillyt
paljonkin ja mikä ihaninta, ne hymyt ovat vastauksia minun ja
mieheni hymyihin. Pikkukeisarin hymy ei menetä hohtoaan ja
seurallisellakin päällä hän alkaa olla oikein kunnolla. Iltaisin
menee helposti pitkän aikaa yhdessä sängyllä pötkötellessä ja
seurustellessa. Minä ja mies jutellaan ja kutkutellaan pientä ja
palkkioksi saamme jokeltelua, innokasta potkintaa ja hymyä hymyn
perään. Meistä on tullut hymynarkkareita. Siitä on vain aivan
mahdoton saada tarpeekseen.</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Ehkä se johtuu siitä, että se hymy
on vielä niin vilpitön, niin aito. On uskomatonta, että joku on
vain niin innoissaan ja ilahtunut meistä. Onko kummakaan etten halua
vielä jakaa tuota ainutlaatuista huomiota kenenkään muun kanssa?</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Muutamat ihmiset ovat sanoneet minulle,
että miehen kanssa voi ero tulla, mutta lapset ovat omia ikuisesti.
Hassua kyllä itse ajattelen asian toisinpäin. Jos kaikki menee
hyvin, jos kaikki menee <i>oikein</i> niin vuosien päästä minä ja
mieheni olemme yhdessä, mutta poika on lähtenyt kulkemaan omia
polkujaan. Niin sen kuuluu mennä. Lapset eivät ole meidän, me vain
tuomme heidät maailmaan. Jos kaikki sujuu juuri oikein niin poika
jatkaa matkaansa, mutta mieheni jää. Juuri tuo tietoisuus, että
lapsi on joskus aikuinen ja kuuluu vain itselleen, tekee tästä niin
herkkää aikaa minulle. Ihan kuin rakkaussuhde jonka tietää
päätyvän aikanaan, vaikka tunteet jäisivätkin elämään. Joku päivä hän
on muualla, mutta juuri nyt hän on yksin meidän, rakastaa yksin
meitä. Näinä muutamina kuukausina, ehkä vuosina, minä ja mieheni
olemme koko maailma tuolle pienelle olennolle, niin kuin hän on
meille.
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Jo synnytyssairaalassa olin surullinen
kaiken ohimenevyydestä. Itkeskelin viimeisenä päivänä noiden
taianomaisten ensimmäisten päivien olevan auttamatta ohi. Pojan
ensimmäiset elinpäivät eivät koskaan palaisi. Kuin tiimalasi olisi
yhtäkkiä käännetty ja tuntisin hiekan valuvan koko ajan. Poika on
oma ihmeemme, oma höyhenemme ja juuri nyt meillä on toisemme,
emmekä tarvitse ketään muuta. Kaikki hymyt ja ilot ovat meidän
kolmen. Vatsakivuissa pikkuisen turvana ovat vain me kaksi.
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Sanoin häävalassa miehelleni kuinka
ihmeellistä onkaan kun joka päivä rakastaa sydämen täydeltä
toista, mutta silti seuraavana päivänä rakastaa kuitenkin vielä enemmän.
Samoin on lapsen kohdalla. Sydän kasvaa joka päivä rakastamaan
aina vain lisää, vaikka ei voi kuvitella pystyvänsä rakastamaan yhtään enempää ilman, että sydän pakahtuu halki.</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Mutta kohta pienen vie elämä,
isovanhemmat, sedät, kaverit, oma puoliso... Mutta meille hän jää
aina yhtä ainutlaatuiseksi, ihmeelliseksi. Siksi haluan pitää
hänet omanani vielä pienen hetken pidempään. Elämme kuin pienessä onnentäyteisessä, yksityisessä kuplassa joka on yksin meidän pienen perheen. Toivon vain, että muistot tästä ajasta eivät tule haalenemaan ja pieni osa tästä ajasta jäisi meille vanhemmille sydämeen elämään edelleen, muuttumattomana ja ajattomana.</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Onneksi tulevaisuus tuo surun lisäksi
myös iloja. Tuskin maltan odottaa naurua, leikkejä, ensimmäisiä
askeleita, ensimmäisiä sanoja. Mutta voi, osa minusta toivoo että
hän olisi ikuisesti oma vauvani, oma pieni höyheneni.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://1.bp.blogspot.com/-whq72bsAWjE/UdrqWRpVrGI/AAAAAAAAAL4/kpq4B_AbuJ4/s1600/2013-07-03+17.50.40.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="240" src="http://1.bp.blogspot.com/-whq72bsAWjE/UdrqWRpVrGI/AAAAAAAAAL4/kpq4B_AbuJ4/s320/2013-07-03+17.50.40.jpg" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Minunminunminunminunminun</td></tr>
</tbody></table>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
...............</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Kävimme perheen kanssa lauantaina
ensimmäistä kertaa kauppaa kauempana. Koko perhe teki hurjan pitkän
vaelluksen, aina kaupunkiin asti. Pakkasin mukaan tavaroita niin
paljon, että niillä olisi varustanut roomalaisen legioonan.
Ilmeisesti varauduin vaihtamaan vaipat kahden tunnin sisällä viisi
kertaa ja varavaatteitakin oli kolmin kappalein. Mutta jos ihan
rehellisiä ollaan niin ylipakkaan aina itsellekin. Ei vara venettä
kaada, mutta omat pakkaukseni upottaisivat paatin kuin paatin.
Varustauduin synnytyssairaalaankin kaikella mahdollisella. Jälkeenpäin
ajatellen oli ehkä yltiömäisen liioittelevaa pakata mukaan
esimerkiksi höylä. Ehkäpä tuo sheivailu on keisarileikkauksen
jälkeen jossain muualla kuin päällimäisenä mielessä. Mihin luulin joutuvani? Bikinikierrokselle?</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Mutta kuitenkin, vaunuilla lähdimme
matkaan ja hyppäsimme bussin kyytiin. Jäimme hieman ennen keskustaa
pois linja-autosta, että voisimme kuljeskella puistojen kautta
torille. Oli niin kodikasta ja ihanaa työnnellä vaunuja mieheni
kanssa. Kesä, puisto, vauva ja rakkaani. Mikäpä sitä iloa
pilaisi. No hieman arastelen vaunujamme jos rehellisiä ollaan. Ne
ovat vanhat, mieheni entiset itseasiassa. Vaunut ovat pirskatin
kalliita ja en pohjimmiltaan pidä yhtään nykyisistä
kolsuista taisteluvaunuista. Vanhanmalliset näyttävät silmiini sirommilta ja
sievemmiltä, ja omamme ovat minusta herttaisen ihanat. Idylliset. Pittoreskit. Sellaiset joiden lastenvaunujen juuri kuvitteleekin olevan. Mutta ovathan ne vanhat, joten höpsösti pelkään muiden äitien katsovan meitä nenää pitkin. Internet ei ole
opettanut minulle äitien välistä solidaarisuutta, vaan äitien
välistä tuomitsevuutta. Jostain syystä vaunuista sun muista tarvikkeista näyttää olevan käynnissä hirvittävä asevarustelu äitien kesken josta me luonnollisesti vähäisten varojen vuoksi tiputaan heti pihalle. Typerää kuinka sitä miettii mitä muut ajattelevat, vaikka itse olisi aivan tyytyväinen. Mutta hei ehkä kaikki ajattelee, että
onpas<i> retrot</i> kärryt!<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://1.bp.blogspot.com/-pXlXONegZvs/Udr89BHtfJI/AAAAAAAAAMQ/NHrMNhzEvhg/s1600/blogiin.png" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="320" src="http://1.bp.blogspot.com/-pXlXONegZvs/Udr89BHtfJI/AAAAAAAAAMQ/NHrMNhzEvhg/s320/blogiin.png" width="317" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Hipsterikärryt ironisille vauvoille</td></tr>
</tbody></table>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Kaupungilla piipahdimme kirjastossa.
Kirjat ovat elinehtoni joita ilman en pysty nukahtamaan, joten
täydennys tuli tarpeeseen. Oli mukavaa kun pääsimme yhdessä
kiertelemään. Aikaisemmin haavasta toipuessa olin vain lähettänyt
miehen matkaan hakemaan kirjastosta epämääräistä "jotain luettavaa" (täytyy kyllä sanoa, että nappiosumia on mies osannut valita tähän mennessä). Kirjaston jälkeen menimme vielä jäätelölle.
Ajatella. Luulin että en koko kesänä pääsisi syömään
pehmistä, mutta siinäpä me koko porukka kierreltiin torilla ja
jäätelö maistui. Sitten käveleskelimme bussipysäkille ja
palasimme kotiin. Koko homma meni ihmeellisen sutjakasti ja ilman kommelluksia.
Kuvittelin lapsen kanssa liikkumisen olevan paljon, paljon
hankalampaa, mutta nyt kaikki meni hyvin. Asiaa auttoi tietenkin se,
että muksu nukkui koko reissun ajan. Tuskin edes huomasi missään
välissä, että poistuimme kotoa. Ja järkyttävä viikon ummetus
rysähti kertaheitolla kaverin vaippaan vasta kotona. En tiedä miten
siitä määrästä sitä itseään olisi selvinnyt kirjaston
wc:ssä...</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Eilen poikaa kävi vilkaisemassa myös
eräs ystävämme, joka hyväksyi kaverin olevan terve ihmiskunnan
edustaja ja ihan ok. Pikkumies sai häneltä aivan ällistyttävän
hienon tervetuloa maailmaan-lahjan. Katsokaas tätä settiä!</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em; text-align: left;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://1.bp.blogspot.com/-vyYZB-N8a5k/UdrV7ytaEmI/AAAAAAAAALQ/vr1VAn-tmCc/s1600/2013-07-08+18.06.32.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="320" src="http://1.bp.blogspot.com/-vyYZB-N8a5k/UdrV7ytaEmI/AAAAAAAAALQ/vr1VAn-tmCc/s320/2013-07-08+18.06.32.jpg" width="240" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Huom. pääkallokuviointi!</td></tr>
</tbody></table>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://1.bp.blogspot.com/-_Pd3MCTYvw8/UdrV-fr7izI/AAAAAAAAALY/TzaSv9TJiIo/s1600/2013-07-08+18.06.46.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="320" src="http://1.bp.blogspot.com/-_Pd3MCTYvw8/UdrV-fr7izI/AAAAAAAAALY/TzaSv9TJiIo/s320/2013-07-08+18.06.46.jpg" width="240" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Lisää pääkalloja!</td></tr>
</tbody></table>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Vautsivau. Käsityöihme en ole koskaan
ollut, mutta aina olen itse tehtyä ihaillut. Ja tuo vasta onkin
jotain! Kyllä menee kaverin päälle syksyllä.</div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/10847197995512354566noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5275887547506908251.post-29584035516240001262013-07-01T14:51:00.002+03:002013-07-09T18:09:47.805+03:00Keskeneräinen projekti no. 1: Pohdinta hautaustavoista Braudelin syklien valossa<div style="margin-bottom: 0cm;">
Kyseessä on luennolta poimittu
hajatelma. Jos Braudelin syklejä voi soveltaa kalliomaalausten
tutkimukseen niin miksei myös hautauksiin? Jos vedettäisiin
ronskilla kädellä täältä Suomen notkosta menneet hautaustavat
edellämainittuihin sykleihin niin paljastuisiko jotain uutta? Vai
puhutteleeko tämä vain perusluonnettani joka haluaa luokitella
kaiken siisteihin lokeroihin ja pinoihin?
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Eipä mitään, pistinpä tikkua
ristiin tämän ajatuksen eteen ja lainasin kirjastosta Antti
Lahelman väitöskirjan jossa luennon mukaan sovellettiin Braudelia
kalliomaalauksiin. No, eipä siitä paljoa kostunut. Pikaluennalla
(eli hienostellen skimmailulla) ei Braudelia oltu avattu mitenkään
selkeästi artikkeleissa. En oikeastaan kummemin hoksannut koko miestä pahemmin missään. Ehkäpä tarkemmalla luennalla
huomaisin, että teoriaa on sovellettu syvemmällä tasolla. Olenko
päässyt tästä puusta pidemmälle? No en.</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Ohimennen sanonen, Lahelman opuksen
nimi olisi mielettömän hyvä dekkarille. <i>Touch of Red</i>. Raflaavaa. Sain
nimestä muutaman inspiksen omaan dekkariini, joka on yksi
keskeneräisistä projekteistani. Että ei se ihan hukkaan mennyt
(jos saan dekkarin ikinä kirjoitettua siis).<br />
<br />
Plus herrenjeeses, minä luen alani kirjallisuutta <i>vapaa-ajalla</i>. Älkää nyt naureskelko. Kyseessä on luonnollinen tenttikirjakammoilmiö. Kirja kiinnostaa mielettömästi kunnes saa tietää sen olevan seuraava tenttikirja. Tämän tiedon astuttua kuvioihin mukaan kyseistä (ennen niin mielenkiintoista) kirjaa vältellään viimeiseen asti, kunnes se hätäisesti luetaan viimeisenä iltana ennen tenttiä. Ilman tuota tietoa kirja olisi luettu antaumuksella ja syventyen. Sama pätee omaan opinalaan. Arkeologia on uskomattoman mielenkiintoista ja siihen perehtyy innolla ja intensiteetillä. Kunnes yhtäkkiä alkaa opiskella sitä ns. virallisesti, milloin kaikki alan kirjat ja lehdet tutkimuksineen ja pohdintoineen herättävät yhtäkkiä syvää kauhua, joka johtuu yhtäkkisistä paineista, että tuo kaikki pitää nyt hallita.<br />
<br />
Tai sitten se olen vain minä.</div>
Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/10847197995512354566noreply@blogger.com0