maanantai 2. syyskuuta 2013

Syksyiset sydämet

Monta tekstinraakiletta odottelee vielä kunnollista kirjoittamista, mutta jos tässä pikaisesti joitain kuulumisia kertoilisi.

Kaunis elokuu on ohitse ja syksy on alkanut. Olo on tarmokas ja hyvää mieltä tuo tuttujen nettikirjoittelut jotka myös uhkuvat energiaa ja iloa. Myönnän jakavani nämä tunteet, tulevaa syksyä ja loppuvuotta odottaa ilolla, joskin Italian-ikävä on suuri. Tasan vuosi sitten matkasimme mieheni kanssa Toscanaan kahdeksi viikoksi. Mutta syysiloa ei pieni sentimentaalisuus voi pilata, kaukokaipuu vain antaa omaa makua viileän hopeisiin päiviin.

Vuosi sitten menimme myös naimisiin, kuinkas muutenkaan. Vietimme lauantaina hääpäiväämme ja äitini tuli siksi aikaa lapsenvahdiksi. Emme ole olleet pojasta erossa vielä kertaakaan, joten ikävä oli kova, vaikka sitä kestikin vain muutama tunti. Hääpäivä sinänsä oli ihana. Oli ilo huomata, että oma kihlasormuskin taas mahtuu sormeen. Piristävää. Oli ihanaa viettää koko päivä kahdestaan rakkaan kanssa. Kävimme elokuvissa (summanmutikassa valittu Varjojen kaupungit), kiertelimme kaupungilla, ihmettelimme ruusutaideteosta ja kävimme syömässä Puistolassa. Lopulta keskiyön lähetessä ikävä alkoi olla liian kova. Äitini oli kyllä sanonut, ettei mitään kiirettä takaisin olisi, mutta kaipasimme molemmat pientä nyyttiämme. Kotona poju olikin nukahtanut juuri pinnasänkyyn joten meni seuraavaan aamuun ennenkuin sain hänet taas syliin. Kumma kuinka näihin pikkuihmisiin on niin helppo langeta. Eipä sitä varsinaisesti kaipaa "omaa aikaa" yhtään. Perheen kanssa oleminen on omaa aikaa. Omasta puolestani taitaa riittää, että salille ja luennolle pääsee joskus.

Pikkumies on muutenkin alkanut vetelemään niin pitkiä yöunia, että koko koti on rauhoittunut omaan verkkaiseen rytmiin. Harmillisesti vastike taitaa kipristellä sen verran vatsaa, että loppuillasta tulee joskus itkettyä vähän aikaa. Väsymykselläkin on tietenkin vaikutusta. Kyllä sen kuulee kun poju on liian väsynyt ja kaikki ottaa päähän. Kaiken kaikkiaan kaikki on kuitenkin solahtanut kulkemaan omia uomiaan pitkin. Ehtii taas lukea ja suunnitella tulevaa, porukalla voi tehdä rauhassa kaiken näköistä yhdessä ja yöunet ovat jälleen taas ihan normaalit.

Mutta saapa nähdä miten huominen menee kun neuvolassa pistetään ensimmäiset rokotukset. Voi että, jos vain voisin ottaa ne pikkuisen puolesta, mutta eipä se taida valitettavasti niin toimia.

Asiasta toiseen, pääsinpä taas pitkästä aikaa salille. Valitsin pitkän mietinnän jälkeen tutun ohjaajan Hot Yogan. Tiesin kyseisen ohjaajan ohjaavan tarpeeksi verkkaiseen tahtiin, että ehdin tunnustella kehossa mikä toimii ja mikä ei. Hyvin tuo tuntui sujuvankin, mitä nyt tuskastui takapakkiin mitä on tullut lomalla ollessa. Pää sanoo että johonkin asentoon tulisi venyä, mutta keho pistää vastaan. Tasapainokin on kadonnut jonnekin huitsin nevadaan. Seuraavana aamuna arpea aristi vähän, mutta muuten tuntui paremmalta kuin pitkään aikaan. Loppuraskaus, leikkaushaava ja imetys ovat jäykistäneet selän aivan onnettomaan kuntoon, joten liikkuminen tulee varmasti tarpeeseen. Mistä tulikin mieleeni, että mies jatkaa taas täydellisten lahjojen kimaraa. Tulee ihan paha mieli kun itse on niin huono keksimään lahjoja ja hän ei koskaan halua mitään! Minä taas sain häälahjaksi hieronta-ajan keskiviikoksi. Tervetullutta, todellakin. Ja aivan liian hemmottelevaa, en ikänä ole raaskinut käydä hierojalla (tai kosmetologilla. Kampaaja-aikakin on aika tiukassa). Ei sitä edes blogissa kehtaa kertoa ja ylistää täysmittaisesti kuinka minä rakastan tuota miestä, tulisi sen verran yksityistä ja imelää tekstiä. Ja alla oleva pikkumies rakastaa myös isäänsä. Ilman tuota pitkää miestä joka röyhtäyttää, ruokkii ja vaihtaa vaipat ei täällä pärjäisi kukaan. Kuinkahan monta kilometriä hän on jo kävellyt poju sylissä yösydännä tuossa keittiön ja olkkarin välillä kun pienen pieni kärsii vatsakivuista? Kyllä isi on paras, pikkumieskin sen tietää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti